maanantai 26. toukokuuta 2014

Kaukana liian lyhyistä vuorokausista



Voisin väittä että mä en voi tälle mitään, mutta silloin valehtelisin. Valehtelisin niin saatanasti että mielummin myönnän vain olevani säälittävä ja itsekeskeinen paskiainen jota kiinnostaa vain oma etu. Pelkään silti sitä pohjaa jossa kävin alkuvuonna. Tosin silloin oli mukana myös pilvi, nyt juon sentään vain viinaa ja poltan tupakkaa. Okei joskus pilveäkin, mutta hyvin harvoin. 

Viikon päästä pitäis muuttaa yhteen miehen kanssa. Pelottaa ja ahdistaa, vaikka se onkin niin ihanaa. Mikään ei oo parempaa kuin se ihminen, mutta mä onnistun aina kusemaan asiat. Nytkin mennyt vasta lasillinen viinaa ja mehutiivistettä ja kirjoittaminen on vaikeaa. Ja ahdistavaa. Mutta en halua unohtaa näitä asioita mitä mä kirjoitan tänne. Haluan muistaa, koska silloin mä opin ehkä kuinka saatanan kipeää tää tekee ja kuinka paljon satutan myös muita tällä. En haluis olla pettymys mutta luisun aina tähän samaan paskaan. Asiat on vaikeampia nyt kun oon täysi ikäinen. Saan kuntoutusrahaa, mutta rahat menee äidin erilliselle tilille ja saan sieltä aina tarvittavan summan rahaa. Musta on taas tullut helvetin hyvä valehtelija. Itken puhelimessa äidille miten mulla ei ole rahaa ruokaan ja sitten kun saan vähänkin rahaa käytän kaiken alkoholiin ja tupakkaan. Mies vihaa sitä kun juon koska pariin otteeseen se on joutunut kantamaan mut sänkyyn kun omat jalat ei ole kantanut ja oon kaatuillut pitkin kämppää. Kerran kaadoin uuninkin ja paskoin jalkani siinä. Itselläni ei oo mitään muistikuvaa tästä. 

Päässä pyörii vaan miehen partaterät jotka löytyisi vessasta ylimmältä hyllyltä. Perustelen asian niin että niitä on niin monta ettei se haittaa jos hajottaisin yhden ja viiltäisin hiukan. Oon sentään ollut satuttamatta itseäni niin pitkään. Yli puolitoista kuukautta on pitkä aika.