"sen pienen huonon hetken iskiessä mä tahdon lopettaa kaiken"
No, tällä hetkellä on menossa sellainen huono hetki. Eikä niin pienikään. Kaikki kaatuu niskaan. Paskaa kaivetaan mun sekopäisimmältä ajalta niin paljon kuin mahdollista, ja mä en tiedä kestänkö tän kaiken. Mun pieni ja ahdistava epävakaus nostaa päätään, olen kahden vaiheilla: viillänkö, vai enkö viillä? Mä en siedä tilanteita joissa joku kokee mun olemassaolon jotenkin vääräksi (ja tää vaikeuttaa mun elämää huomattavasti sillä en itse voi useimmiten sietää itseäni), ja nyt eräs ihminen on kokenut tarpeelliseksi jakaa mun henkilökohtaisia asioitani, kuten ongelmia alkoholin itsetuhoisuuden sekä lääkkeiden kanssa, facebookissa kaikkien kavereidensa nähden.
Mä olen nyt siinä vaiheessa että olen tarpeeksi sairas haluamaan itseni tappamista, mutten tarpeeksi sairas ollakseni ajattelematta sitä kuinka paljon paskaa siitä seuraisi mun läheisille. En siis voi tehdä sitä, koska ainakin toistaiseksi tunnen surua ja sympatiaa läheisiäni kohtaan. Meinaan päästää kyyneleet vierimään poskille kun ajattelenkin sitä tuskaa jota mun ystävät ja perheenjäsenet joutuisi kokemaan jos tappaisin itseni. Osittain pelkään ettei musta enää koskaan tule niin sairasta, että unohtaisin tunteet ja sympatian. Toisaalta taas pelkään että kohta olen niin sairas että tapan itseni ilman mitään tunnon tuskia ja aiheutan kärsimystä muille.
Tänään lopetan taas ketipinorien syönnin. Katsotaan mitä tapahtuu.