keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Nothing left to lose

Onnellisuus on jännä käsite. Se ei vaan sovi yhteen mun persoonallisuuden kanssa. Mulla on ollut jännän sekava olo lähiaikoina. En osaa selittää sitä, se vain on sellainen normaali olotila (mulle) mutta tiedän että mun ei kuuluisi tuntea mitä tunnen. Sekavaa. Onnea se ei ole, eikä suruakaan. Eikä varmaan oikein mitään mille löytyy ihan oikea suomenkielinen sana. En vain osaa selittää. Yhtäkkiä olen suht iloinen ja nauran mutta sekunnin sadasosassa syöksyn johonkin omaan tilaan ja sekoan. Mutta se sekavuus ei näy ulospäin ellei vierestä seuraa ihminen joka tuntee mut niin hyvin että osaa tulkita yhtäkkisen vaikenemisen sekoamiseksi. Mitä vittua mä yritän selittää, pää ei toimi kun huoneessa haisee vasta poltettu rööki, märkä pyykki ja hajuvesi. Huomenna äidinkielen koe enkä ole valmistautunut ollenkaan. Ei kiinnosta. Voisin vain skipata sen kuten tämänkin päivän kokeen. Haluan seota mutta normalisoitua, kuolla mutta elää.

Mä en tiedä enää kuka olen. Olisi jollain tavalla hienoa seurata omaa elämää ulkopuolisen silmin. Tosin ahdistuisin kun todennäköisesti näkisin kuinka vääränlainen olen. Haluan juoda itseni humalaan, polttaa tupakkaa rauhassa kuunnellen nirvanaa ja viiltäen käsiä auki. Se olisi hyvä tapa viettää tämäkin yö. Vihaan syksyä, silloin sekopääminä ottaa vallan ja normiminä piiloutuu sitä sillä se pelkää sekopääminää. Ei siinä mitään, mäkin pelkään ajatuksiani.

Joskus tuntuu siltä kuin mussa olisi monta eri ihmistä. Joskus olen se kiltti tyttö joka yrittää miellyttää kaikkia, toisinaan vihaan itseäni niin paljon että teen mitä vain tuhotakseni itseni, ja joskus olen se kusipäämulkku joka haistattaa vitut maailmalle joka on kohdellut mua kaltoin. Tosin kusipää aikojen jälkeen tajuan että ansaitsen kaiken paskan jota sataa niskaan ja hukkaan kaikki minut, ja jäljellä on vain kuori siitä tytöstä joka robottimaisesti tottelee nimeäni.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Mä olen kateellinen parhaan ystäväni poikaystävälle. Olen viettänyt lähes koko päivän kaverin poikaystävällä hänen isänsä ja tottakai parhaan ystäväni kanssa. Poikaystävän isä kertoo mitä tapahtui poikaystävän ollessa pieni, kuinka monen tuhannen euron edestä tavaraa meni paskaksi pojan tehdessä puolivoltteja olohuoneessa. Kitara sinne, telkkari tänne... Juuri maalatun auton pinta paskaksi pojan halutessa auttaa talvella jäiden pois raaputtamisessa.  Pojan isä ei huutanut, ei korottanut ääntään, pyysi vain pojan olla varovaisempi seuraavalla kerralla, hyväähän se vain tarkoitti. Olen kateellinen, koska aivan sama kuinka helvetin hyväntahtoisia tekoni pienenä (ja edelleen) olisivat, jos teen jotakin väärin saan järkyttävät huudot isältä koska en ikinä tee mitään oikein. Lävistyksetkin olen ottanut kuulemma vain vittuillakseni hänelle, samaten viiltely.. Olen varma, että jos isä olisi reagoinut eri tavalla edes joskus, olisin oppinut että kaikki mitä teen ei ole väärin, ja hetkittäinen sanoinkuvamaton viha isää kohtaan olisi olematon. Mutta ei, joskus käpy palaa niin pahasti etten taas tiedä miten päin olisin kun joko hypin seinillä tai itken itseäni uneen kun olen taas ollut niin huono ihminen. Nyt tajuan kuinka paljon arvostaisin sitä että pienenä vahinkoihini ei olisi reagoitu tuolla tavalla. Helvetti. Hiukan menin hiljaiseksi kun poikaystävän isä selitti hymyssä suin pojan tekosia ja vahinkoja, samalla muistaen kuinka suuret huudot sain omalta isältäni kun leikin siskojen kanssa olohuoneen kivipöydällä (joka sitäpaitsi oli isänkin mielestä helvetin ruma, se oli siinä vain siitä syystä että se oli lahja äidin isältä) ja nousin seisomaan sille ja pöytä sanoi riksraks ja halkesi kahtia. Helvetti sitä huudon määrää; "Pitääkö hakea tuo nahkavyö ja lyödä pari kertaa että opit olemaan?!"

Huh, kamala purkautuminen, en jaksa edes lukea tätä läpi koska toteaisin että olen sekopää ja poistaisin koko blogin joten antaa tämän nyt olla.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Kirjoitin vähän aikaa sitten tekstin jossa valitin sitä miten rinnat pienenee laihtuessa. Sain siihen muutaman kommentin joissa oli hiukan negatiivinen sävy. Ajattelin nyt yrittää selventää asiani pointtia. Se jätkä kenestä puhuin tekstissä, ei ole naisessa kiinnostunut vain ulkonäöstä ja siitä mitä vaatteiden alta löytyy, sen todistin jo viikonloppuna. Keskustelin hänen kanssaan siitä millainen olisi täydellinen nainen ja vastaukseen sisältyi kivat tissit ja hyvä perse. Eli aika lailla jokaisen miehen perus vastaus, olettaisin. "Haluutko oikeesti olla sellasen miehen kanssa kenelle on tärkeintä tissit ja perse?" Ei, en halua. Ja ne eivät ole tärkein asia sille. Tärkein asia on nimenomaan persoonallisuus, ei ulkonäkö, vaikka onhan silläkin vähän osuutta asiaan. Ja inisin laihdutuksesta ja tissien katoamistempusta sen takia, että vaikka olisinkin laiha, tahdon silti edes jollain tasolla muistuttaa naista, en pikkupoikaa. Ja nämä nykyiset rinnat on oikein mukavat vaikka vähän pienet ovatkin (A). Pointti vaan on se että en tahdo jo valmiiksi pienten rintojeni katoavan täysin. Toivottavasti tämä selvensi hiukan. h

Dreams come slow and they go so fast

En tiennyt että ihmistä voi ikävöidä näin paljon. Taisin jättää osan itsestäni täydellisen miehen viereen kun jouduin nousemaan sängystä ja palaamaan karkureissultani tänne laitokseen. Jätin sinne kaiken onnellisuuden ja hyvän olon, sillä täällä en tunne muuta kuin vihaa, surua ja ikävää.


maanantai 9. syyskuuta 2013

Please stay as long as you need....

Koskaan ennen kukaan ei ole sanonut mun olevan kaunis niin että olen juuri pyörinyt sängyssä kuusi tuntia saamatta unta, hiukset sekaisin, edellisen illan meikit kasvoilla ja pienessä laskuhumalassa. Eilen kuitenkin kävi niin ja olen vieläkin hämilläni. Eilen tunsin niin paljon iloa ja hyvin sekalaisia tunteita. Käytin varmaankin pienen tunneosion asivoistani tyhjäksi sillä, ja nyt täytyy taas ladata akkuja että jaksan tuntea jotain. Sillä tämä ilta on mennyt aika tunnottomissa merkeissä. Ja väsyneissä, nyt kun sain ketipinorit taas muun lääkityksen rinnalle. Mutta mulla oli mahtava vuorokausi täydellisen ihmisen kanssa, and I fell for him, hard. Toivottavasti saan asiat sujumaan hyvin nyt tästä eteenpäin. Anteeksi lyhyt teksti... Aivot eivät todellakaan toimi kun kestää tottua taas ketipinoreihin. Oikosulku... Öitä. 

perjantai 6. syyskuuta 2013

I've been dead for too long.

Teitä lukijoita on jo 77, millä vitun järjellä mun ininä kiinnostaa niin montaa? Mitä helvettiä oikeesti? En saa tätä mahtumaan paksuun kallooni. Tosin vitutusmittari on jo räjähtänyt kaikesta mahdollisesta joten väliäkö tuolla. Ahdistaa ja VITUTTAA syystä että vitun laitos. En enää osaa hillitä itseäni, ja koko ajan tekisi mieli hakata päätä seinään ja heittää tavaroita seinille. En tiedä mikä helvetti muhun on iskenyt, sillä koskaan ennen en ole halunnut rikkoa muuta kuin itseäni. Nyt haluan rikkoa KAIKEN. Mukaanlukien itseni.

Haluan eroon lääkkeistä, haluan eroon kaikesta. Oikeastaan lähinnä itsestäni. Tällä hetkellä keksin miljoona eri tapaa päästä hengestäni tai vain kadota jonnekin. Huomenna karkaan täydellisyyden luokse. Mitäköhän siitäkin tulee... No, ainakin mulla on mukana alkoholia ja tupakkaa, eli jos täydellisyys ei olekaan niin täydellinen voin aina toki vetää pään täyteen alkoholilla ja löytää itseni vaikka.....kuolleena :)