lauantai 27. heinäkuuta 2013

Mä tartten apua mut mua on liian vaikee auttaa

Pelkään tappaa itteni siks teen sen taiteen kautta


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Mä olen aivan vääränlainen, liian pitkä, liian lihava, liian lyhyet hiukset, näytän liikaa lesbolta, nauran liian äänekkäästi tai olen liian hiljaa, poltan aivan liikaa, juon vitusti, väärinkäytän lääkkeitä, olen itsetuhoinen, en välitä muista, en välitä enää yhtään mistään. Mä vain olen täysin vääränlainen. Mulla on hyvin harvoin ahdistunut olo, enemmmänkin se on aina tunnottomutta ja sitä että olen liian onnellinen enkä siten oma itseni. Mutta nyt tää on ehdottomasti ahdistusta. Pakko päästä pois täältä. Pakko päästä pois tästä kaupungista, mahdollisimman kauas pois. 


S on sekoittanut mun pään ihan täysin. Olen muuttanut mun ulkonäöstäni pois ne piirteet joista se piti eniten, mm. hiustenväri, hiusten pituus, lävistykset, pukeutuminen.. Jopa mun hymy on muuttunut. Mä hymyilen edelleen todella paljon mutta se ei ole vähään aikaan ollut lähelläkään aitoa. Jo ton tekohymyn aikaan saamiseksi tarvitaan valtavia ponnisteluja. 

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Some day I will jump off of this fucking mess. Or roof..

Aika jännä paikka tämä laitos.. Alan kuulemma kiukutella jo parin viikon päästä kun opin talon tavoille ja olemaan oma itseni. Enpä usko, ainoa asia mistä alan valittaa on varmasti se että täällä vahditaan mun syömisiä aivan saatanasti. Tänään oon laitoksessa juonut kahvin ja syönyt puolikkaan leivän (toinen puoli meni salakavalasti hupparin taskuun ja sieltä roskikseen kun ohjaaja meni avaamaan ulko-ovea). Mutta onneksi äiti oli käymässä täällä ja sanoi että kyllä mä syön kunnolla ainakin kotona aina. Siellähän mä en muuta teekkään kuin syö, sekin on yksi syy miksi halusin pois sieltä. Siellä vain lihon. Paino oli torstaina 65.5 kiloa. Järkytys. Olen nyt kuukauden tässä laitoksessa ja sinä aikana pitäisi saada paino alle 60 kilon. Kuulostaa ihan hyvältä suunnitelmalta jos multa kysytään.

Jotenkin hassu olo. Tai no, ei sentään hassu. Se on liian positiivinen sana. Ja tämä tunne ei ole positiivinen. Tekisi mieli käpertyä sängyn viereen lattialle sikiöasentoon ja laittaa silmät kiinni ja unohtaa maailma, mutten voi koska laitoksen työntekijät huomaisivat sen ja varmasti tekisivät jotain. Yksi uhkasi jo soittaa poliisille koska en syö. Ne kuulemma saisivat mut syömään.
Täällä on kuulemma tarkoitus olla kuin kotona. Siis, täähän on jonkinsortin perhekoti. Siksi ajattelin että voisin kulkea täällä t-paita päällä ilman ongelmia. Eikä siitä nyt sen suurempia ongelmia olekaan tullut, sitä vain että yksi ohjaajista ilmoitti mun käsien olevan todella pahan näköiset. Nauroin sille ja vastasin että olisipa se nähnyt ne silloin pahimpina aikoina. Nythän niissä ei ole mitään uusia jälkiä. Olen ollut pari viikkoa viiltämättä, ja yli viikon polttamatta itseäni. Jollain tavalla mun ei tee mieli vahingoittaa itseäni, mutta toisaalta... Se on helvetin suuri osa mua. Mitä mä olen, ellen sitten itsetuhoinen teini? Mielestäni en mitään. Se on ainoa mulle tuttu ja turvallinen asia, enkä haluaisi luopua siitä.

Mulla ei ole täällä ketään tai mitään. Ei edes terää mukana auttamassa vaikeiden aikojen yli. Pelkään että jos kerron ahdistumisestani henkilökunnalle ne roudaa mut osastolle.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Mut tuotiin tänään johonkin perhekotiin. Olen yllättävän onnellinen. Vähän tunnoton, mutta yleisesti ottaen onnellinen.

Polttaminen, se saattaa tehdä susta passiivisen

Istun kaverin varastossa päällä rikkinäiset farkut joissa on enemmän reikiä kuin kangasta, t-paita ja huppari. Mulla ei ole sukkia tai mitään, hupparikin on lainassa tuolta jätkältä joka nyt nukkuu kaverin sohvalla. Se hommasi meille pilveä ja ne poltettuani mun olo parani joksikin aikaa. Tosin poltin puolikkaan sätkän verran jotain vahvaa kukkaa kuulemma, eikä vaikutus ollut niin hieno kuin oletin sen olevan. Odotin vähän suurempaa muutosta mun normi tilaani. Toki lähdin keskellä yötä hakemaan ruokaa mopon kyydissä hiukset aivan pystyssä ja naamassa sotamaalaukset (poskissa paksut viivat eye linerilla), mutta silti... Tuon poltteleminen ei riitä mulle. Oon liian selkeästi perillä asioista mitä mun ympärillä ja pään sisällä tapahtuu. Pakko saada jostain jotain vähän vahvempaa. Puhelimen akku loppuu ihan just, joten poltan vielä yhden.röökin tän hupparin taskussa olevasta askista ja sitten yritän ehkä nukkua. Olen valvonut koko saatanan yön ja tajusin että mulla on niin helvetin kova ikävä s:ää että sattuu. Vau, en tiennyt että ikävä voi sattua näin paljon.
Ps. Just laskin sakset käsistäni, ei vaan tee mieli viiltää. Sekin on menettänyt tehonsa.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

A is for asshole, b is for being me

Mä en kai ole blogin puolella vielä puhunutkaan siitä että erosin s:n kanssa. Jätkä ei halunnut seurustella koska sen edellinen suhde oli mennyt päin vittua kun muija petti sitä kolme kertaa, ja vielä s:n parhaan ystävän kanssa. Ei voi muuta sanoa kuin vittu mikä kusipää. Se ämmä pilasi helvetin hienon jätkän. S olisi kyllä voinut tajuta tuon jo kolme kuukautta sitten..

Eron jälkeen olin kunnolla paskana lähinnä sen yön, lähdin ulos polttamaan tupakkaa ja käsivarsiani ja haahuilin ympäriinsä. Ja tapojeni mukaan makasin keskellä tietä rööki kädessä musiikit täysillä. Aamulla heräsin meidän takapihalta. Seuraava päivä oli aikalailla samaa koomausta kuin se yö. Kaverin kanssa tulin siihen tulokseen että tarvitsen jonkun yhden yön jutun. Kännipano auttaa kummasti unohtamaan, sen voin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Kännipanoa ei kuitenkaan ole vielä löytynyt, vaikka koitinkin ehdotella jurrissa yhdelle jätkälle. Nyt se sama jätkä ehdottelee mulle kaikennäköistä ja ajattelin että mitäpä se haittaa vaikka antaisinkin sille pillua, kunhan tää jätkä tarjoaa viinat. Tällä hetkellä mulla on liian hyvä olo, pakko saada pää sekaisin jollain. Jotenkin hassua että mulla on paha olla koska on pitkään ollut hyvä olla. Oikeesti, mitä helvettiä?

Oon jo jonkin aikaa miettinyt mistä saan rahat juotavaan tai ehkä johonkin parempaankin. Pilveä saan sitten kun saan rahaa ja saan puhuttua asiasta yhdelle tutulle. Toki mua kiinnostaisi saada jostain jotain nappeja millä saa pään sekaisin, nää lääkkeet kun ei siihen auta, mutta ne maksaa vitusti ja oon täysin persaukinen.

Tässä vielä nättiä kuvaa about viikon takaisista palovammoista..

perjantai 12. heinäkuuta 2013

I need to run away from myself

Karkumatkan loppusaldo näyttää tältä: pari röökin tumppaus palovammaa, aivan liikaa alkoholia, kaksi uutta lävistystä, hyvää seuraa, randomeita, huudot tuntemattomalta ämmältä, yö parhaan kaverin kanssa vietetty nukkumalla lusikassa jonkun koulun pihalla koska oli aivan saatanan kylmä, ryyppäämistä ladossa, älyttömät raivokohtaukset vanhemmilta, aivan liikaa tupakkaa, toinen yö parhaan kaverin vihamiehen luona vietettynä, sekavaa olotilaa, säälittäviä iskuyrityksiä jne... Ja tähän kaikkeen sain upotettua 160e rahaa. Ei paha. Uusiksi ehkä kohta puoliin jos saan rahaa jostakin.

Päällimmäiseksi mieleen jäi järjetön väsymys ja halu saada pää vielä pahemmin sekaisin.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

“There is a certain clinical satisfaction in seeing just how bad things can get.”

Mä olen oikeastaan aika yllättynyt että eilen psykalla mua ei roudattu heti osastolle kun kerroin ja näytin mitä olin saanut aikaan saksilla ja tupakalla. Mut vaan paikattiin ja kysyttiin lupaa soittaa äidille. Juu, senkus soitat oli mun vastaus. Ei sillä oo väliä. Tai no, kai sillä on vähän mutta en jaksanut välittää. Siinä vaiheessa oli jo iskenyt sellainen välinpitämättömyys ettei mitään rajaa. Heh, välinpitämättömyys.. Se on yksi niistä asioista mistä mun vanhemmat on eniten huolissaan mussa.
Mutta kai se on vähän huolestuttavaa että mua ei kiinnosta kuolenko mä jos viillän vahingossa tai tahallani liian syvälle tai väärään paikkaan? Mä en tiedä, en oikein osaa ajatella sitä muiden näkökulmasta koska itsehän mä joudun kestämään itseäni eikä se ole niiden muiden asia mitä mä teen itselleni. Sitäpaitsi, itsensä tuhoamisessa on jotain jännittävää. Siinä löytää uusia ulottuvuuksia itsestään. Mulle ainakin on tärkeää koko ajan saada aikaan suurempia jälkiä, kestää enemmän kipua ja niin edelleen. Aivan kuin se tekisi musta jotenkin helvetin kovan ämmän että kestän kaiken kivun jonka aiheutan itselleni. Haha, vitut. Ei se sitä tarkoita. Mutta silti mä haastan itseni joka kerta saamaan aikaan suurempia jälkiä. Mitä suurempi jälki, mitä enemmän verta, mitä enemmän kipua.. Sitä kauemmaksi mä pääsen itsestäni edes hetkellisesti. Mä katoan jonnekkin helvetin kauas ja se tuntuu hyvältä.


Palkan pitäisi tulla tilille muutaman päivän päästä. Maksan ensin velkoja parin sadan euron edestä ja sitten voinkin ryypätä ja polttaa loput rahat. Mitenköhän saan 500e riittämään tupakkaan alkoholiin ja pilveen vielä velkojen maksun jälkeen? Vaikka eihän niiden rahojen pidä riittää kuin ehkä viikoksi. Mulla on jo suunnitelma tän kesän varalle. Vaikka sekin meni paskaksi siinä vaiheessa kun S alkoi sekoilla ajatustensa kanssa eikä nyt ole varma meidän suhteesta. No, siinäpä vain useampi syy sekoilla hetken aikaa kunnolla ja kuolla tai päätyä osastolle, samapa tuo miten käy.

Suunnitelma menee suurin piirtein näin: suljen puhelimen, nostan kaikki rahat tililtä, hankin tupakkaa, pilveä ja viinaa ja vedän pään mahdollisimman sekaisin. Yövyn kavereilla tai ihan missä tahansa, riippuen missä päin maailmaa menen. Näin saan aika varmasti vanhemmat soittamaan poliiseille jne, mutta en jaksa oikein välittää. Haluan vain tän tunnottomuuden ja pahan olon sekoittaman mielentilan pois ja paras tapa siihen on päihteet. Lääkkeetkin voisi olla jännä vaihtoehto mutta eipä mulla sopivia löydy tähän tarkoitukseen. Nyt mä en jaksa enää edes yrittää olla se kiltti tyttö jota koitan silloin tällöin esittää. Mun tavoite nyt on vaan unohtaa asioita ja tunnetiloja.