lauantai 30. maaliskuuta 2013

Hulluus iski jälleen

Eräs mies joka periaattessa oli sukua mulle, ampui itsensä haulikolla eilen aamulla. En tuntenut häntä, en ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä äijästä, joten asia ei oikein liikuta mua mitenkään. En silti vitsaile asiasta, kuten isäni, joka oli jopa nähnyt kyseisen miehen joskus. Isä vitsaili veljensä kanssa siitä miten tämä mies olis ampunut päänsä irti haulikolla. Miehen sisko oli löytänyt tämän tallin viimeisestä karsinasta kuolleena. Tänään olisi vietetty miehen siskon syntymäpäivää.

Asiasta miehiin. Mulla on kai edelleen säätöä V:n kanssa, mutta silti keskustelen S:än  kanssa siitä miten voitaisiin panna kun nähdään seuraavan kerran. Tosin samat puheenaiheet mulla on V:n kanssa. S on siitä helpompi tapaus tässä suhteessa että me kummatkin tiedetään ettei asiassa olisi mukana tunteita. S on ilmeisesti kusessa johonkin toiseen, ja mä V:hen. Kai. En oikein tiedä mitä tunnen, koska nykyään ainoa asia josta keskustellaan V:n kanssa on seksi. Mutta tässä pitäisi olla jotain muutakin. Eipä ole.

Tiedoksi kaikille jotka lukee näitä mun sekalaisia tekstejäni: en siis ole harrastanut seksiä miehen kanssa. Silti puhun jätkille miten voisin panna heidän kanssaan. Itse olen tullut siihen tulokseen että haen elämällä kokemuksia. Niin hyviä kuin huonojakin. Tähän mennessä olen kokenut vaikka mitä: tiedän miltä tuntuu repiä oma iho paskaksi, tiedän miltä tuntuu antaa jonkun toisen repiä mun iho paskaksi, nälkiinnyttää itseäni, vihata itseäni ja maailmaa, olla iloinen, rakastaa, kuolla henkisesti jnejnejnejnejnejne. Tällä hetkellä tahdon harrastaa seksiä jätkän kanssa. Ja olla laiha. Mutta tuo jälkimmäinen ei varmaankaan ollut mikään yllätys. Painoa on tullut viisi kiloa lisää kolmessa viikossa. Vihaan tätä.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

'Cause you don't know what it's like to wake up in the middle of the night scaring the thought of kissing razors

Puoli kolmelta mun pitäisi olla psykologin vastaanotolla. Hiukan pelottaa mennä sinne koska äiti ja isä on keskustelleet siellä siihen mennessä jo puoli tuntia musta. Pelkään että isälle kerrotaan viiltelyistä ja yliannostuksesta. That's not good thing, koska isän mielestä olisin liian sairas olemaan kotona ja hän pakottaisi osastolle. Ihmissuhteeni ei kestäisi osastojaksoa nyt, sillä ne ovat muutenkin aika huteralla pohjalla. En oikein tiedä mikä tää mun ja V:n juttu on koska ei oikeastaan enää puhuta tarpeeksi. Eilen avauduin vähän ahdistuksestani ja nyt hävettää kun valitin kaikesta turhasta.

Eilen en ottanut seronileja tai iltalääkkeitä ja nyt väsyttää saatanasti, mutta ei sentään tee mieli syödä ja se on hyvä asia. Jos mulla olis vitusti lääkkeitä ja juotavaa vetäisin kaiken alas kerralla ja odottaisin sitä hyvää oloa joka yliannostuksesta seuraa. Se henkinen tunnottomuus ja fyysinen väsymys. Se tunne kun ei tunne oikein mitään ja kaikki on hetken aikaa aivan päin helvettiä mutta silti hyvin. Pidän siitä tunteesta.

Veriset ranteet olisivat oikein muka lisä tähän päivään.


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Oops..





Että sellainen päivä. Perkele kun en saanut syvempiä jälkiä. Ehkä saan syviä jälkiä ensi kerralla jos saadaan aikaiseksi kokeilla asianmukaista paikkaamista eli ompelua sitten session päätyttyä. Tänään se ei olisi onnistunut koska olen vaikea lapsi enkä suostu tikattavaksi ilman puudutusta, vaikka olen vapaaehtoisena viilleltävänä. Eihän mulle ole mikään ongelma työntää neulojakaan kädestä läpi, mutta en halua tuntea kun jotain haavaa neulotaan kiinni. Sinänsä huvittava juttu.

Oh I just realized, I hate myself

Tuijotan taas vanhoja kuvia ja huomaan kuinka paljon olen laihtunut. Silti en ole vieläkään tyytyväinen, ehkä kun pääsen 55 kiloon.

18.9.2012 paino about 74kg, 9.3.2013 paino 61.4kg

15.3.2013 paino 63.8kg
Onhan jalat kaventunut puolessa vuodessa vaikka kuinka paljon, mutta vielä on matkaa koska vaikka jalat kuvissa näyttääkin ihan ok kokoisilta, eivät ne luonnossa todellakaan sitä ole. Peilin mukaan kymmenen kilon päästä jalat olisi ehkä sopivan pienet. Pakko saada nää uudetkin lääkkeet vaihtoon. Näillä on samat vaikutukset kuin ketipinoreilla, eli koskaan ei ole nälkä mutta koko ajan on pakko lappaa ruokaa suuhun enkä kestä jos lihon tästä enää yhtään. Tahdon olla pieni, pienempi, pienin. Mutta vittu ei, tässä mä lapan paahtoleipää naamaan. Ihankuin se aamuinen paahtoleipä, hedelmäsalaatti, kaakao mässäily ei riittäisi. Puhumattakaan äskeisestä nuudeli, piltti, mehu syömisestä. Uskoisin että saan tuhottua koko puoli kiloisen paahtoleipäpussin tässä tunnin sisällä ja lähetin siskon kauppaan hakemaan suklaata koska tekee mieli. Heittäisin päivän tulevaksi kaloriarvioksi noin 3-4000 kaloria. Ja huomenna vaa'an luvut taas saa mut kuolemaan henkisesti. Ehkä fyysisestikin jos viimeinkin löydän jostain munaa tappaa itseni.

Tänään meni kolmen viikon viiltelytauko paskaksi koska kaverit. Kiitos sekopäät jotka halusitte taas rikkoa mua, oli oikeestaan aika mielenkiintoista, vaikka jäljet jäikin tällä kertaa aika pieniksi. Sad story. Ehkäpä saan kuvia aiheesta itselleni kohta ja laitan ne blogiin. Sitä odotellessa jatkan mässäilyä ja itseni vihaamista.

Yliannostus kuulostaisi hyvältä nyt. Saisinkohan mitenkään tiirikoitua lääkekaappia auki..

torstai 14. maaliskuuta 2013

perkele

Eilen kirjoitin tekstinpätkän koulussa jota en ehtinyt julkaista, joten laitan sen tähän alkuun.

Leikin "hypärillä" V:n veitsellä ja hajotin housujani. Hiukan alkoi tehdä mieli paskoa ranteet ja reidet ja kyljet ja aaaaaah, ajattelen vaan miltä tuntuisi saada todella syvä viilto käteen. Kaikki on periaatteessa hyvin (jos ei oteta huomioon että painan kolme kiloa enemmän kuin viikko sitten ja tekisi mieli tappaa joku, itseni esimerkiksi), en ole viiltänyt kohta kolmeen viikkoon, en väärinkäytä lääkkeitä, en juo, ihmissuhteet on ihan ok kai, käyn psykalla ja oikeasti puhun siellä..... Silti tekisi mieli viiltää, hypätä kalliolta, vetää pillereitä, ryypätä vitusti. Tehdä jotain repäisevää. Haluan tuntea jotain. Haluan tuntea olevani rakastettu, ihailtu.. Olisi okei tuntea olevansa edes okei. En todellakaan ymmärrä miten V jaksaa mua. Mä en itsekään jaksa itseäni.

Tänään olen lintsannut kolme tuntia neljästä, pitänyt päälläni V:n takkia joka tuoksuu tupakalta ja V:ltä, saanut pusuja V:ltä ja I:ltä (I on jonkin sortin "paras kaveri". Lainausmerkit koska en tiedä mitä minä olen hänelle), riehunut koulun tiloissa, ollut yleisesti täysin sekaisin ja polttanut vitusti liikaa röökiä.

Haluaisin seota kunnolla, lakata välittämästä mitä muuta ajattelevat.

Eilinen meni vähän... sekavissa merkeissä. Tulin koulusta kotiin ja siellä alkoi sota isän kanssa aiheesta lintsaus. Isä ilmoitti tyynen rauhallisesti että jos lintsaan vielä kerrankin se vetää mua kunnolla turpaan. Ja mä tiedän että se oli tosissaan. Äitikin tuli sanomaan myöhemmin että mun ei kannata enää lintsata koska isä tarkoitti mitä sanoi eikä hän voi mitenkään estää isää hakkaamasta mua. Multa vietiin puhelin ja tietokone ja ahdistuneena nukahdin viiden aikaan iltapäivällä. Heräsin puoli yhdeksältä, söin vitusti liikaa ja menin nukkumaan kymmeneltä. Tänään nousin ylös sängystä kahdeksan aikaan ja tekisi mieli hypätä joltain kalliolta. Harmi ettei täällä ole mitään kalliota. Koulun katto olisi toinen vaihtoehto, mutta todennäköisesti en kuolisi niin pienestä pudotuksesta. Halvaantuisin vain. Kiva juttu. 

Tänään paino oli 3.3 kiloa liikaa nykyisestä painotavoitteestani, mutta 2.7 kiloa vähemmän kuin viimeinen. Tosin jos pudottaisin nyt vielä kuusi kiloa, olisin lievässä alipainossa bmi:n mukaan. Ja sehän sopisi mulle. Toisaalta taas voisin pudottaa 15 kiloa, ja olla merkittävässä alipainossa. Ajattelen nykyään liikaa painoani, käyn liian usein vaa'alla, tuijotan liikaa peilikuvaani ja ruokatottumukseni ovat päin helvettiä. Psykani on sitä mieltä että minulla on syömishäiriö. Haistakoot se ämmä vitut, ei mulla mitään häiriötä ole. Tai no, olenhan mä vähäsen häiriintynyt mutta syömishäiriötä en myönnä omaavani. Olen taas sekaisin, saatana.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

"Mä oon nähny naisii jotka kutsuu itseensä kauniiks, oon nähny kun ne vetää aamul ranteet auki"

Sekava ilta ja nyt tekis mieli viiltää ranteet monesta syystä. Ensinnäkin, bmi alle 20, mutta varmaan pilasin senkin koska tänään tuli mässäiltyä kaverin kanssa vitutukseen oikein kunnolla. Toiseksi, miehet. V:n ja sen kaverin älytön ehdotus mulle ja mun kaverille.. Kolmanneksi ihan yleisesti vaan on jotenkin sellanen olo että voisin tappaa itseni.

Kysyin V:ltä miksi hän on kiinnostunut musta, koska tyhmäkin tajuaa ettei jätkä oo vain panemisesta kiinnostunut. Se saisi muualta parempaa ja helpommin paljon pienemmällä vaivalla kuin mitä se nyt on muhun kuluttanut aikaa ja vaivaa. Vastaus kysymykseeni oli että mun omalaatuinen luonne on hyvä asia. En voi käsittää, koska koen olevani saatanan ärsyttävä, rasittava, typerä ja lihava. En kestä toisen ihmisen kosketusta ellei kaikki ole sillä hetkellä täydellisesti koska ahdistun liiasta läheisyydestä mutta silti kaipaan sitä liikaa. Ehkä ne kännipanot vaan on mun juttu.



Päivän ruokasaldo on 2 kpl köyhiä ritareita, perunamuusia ja nakkikastiketta, pepsi max 1/2 l, ananas light, leipää margariinilla, maitoa, muutama pala suklaata, sipsejä.... Voisin hirttää itseni. Eipähän tarvitse pariin päivään syödä mitään.

Anteeksi pelkkä V:stä ja ruuasta avautuminen. Lääkkeet vaikuttaa jo ja kaveri nukkuu lattialla eli pitäisi munkin kai painua nukkumaan että jaksan yrittää elää huomenna. Silloin ehkä parempaa ja selkeämpää tekstiä luvassa.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

I'm making myself go crazy

Tulin ystäväiseni kanssa siihen tulokseen että olen täysi sekopää. Mutta se on ihan okei.
...Se tunne kun tuo kuva sai mut miettimään montako kaloria nielen lääkkeiden muodossa päivittäin.
Turha hulluuspäivitys, anteeksi tästä.

I don't lalalalalalike you.

Nykyisen laskukaavan mukaan bmi:ni on tänään 20.18, mutta uuden kaavan mukaan se on 19.8. Pelataan kuitenkin varman päälle ja mennään vanhan laskutavan mukaan, eli 600g vielä pois niin bmi on alle 20. Tulin siihen tulokseen että pudotan vielä 5 ja puoli kiloa. Silloin olisin alipainoinen ja sehän sopii mulle.

Tää päivä on mennyt ihan ok ruuilla. Aamulla teetä, koulussa light limsa (myslipatukkani lähes pakkosyötin kaverille. Oli kuulemma pahaa) sekä kotona peruna, vähän kalaa, tomaattia ja lasillinen maitoa. Hyi, maitoa. Se on helvetin pahaa mutta äiti pakotti juomaan. Kuitenkin ajattelee että saan edes ne 120 lisäkaloria mitkä suuresta lasillisesta tulee. Luulen että äiti muutenkin tarkkailee syömisiäni liikaa ja yrittää vaikuttaa siihen. Vähän aikaa sitten tajusin että luulin juovani vähäkalorista mehukeittoa jota meille yleensä ostetaan, mutta joku olikin tuonut kotiin keittoa joka ei ollut vähäkalorista. En myöskään anna äidin keittää mulle teetä koska kuitenkin käyttää sokeria makeutusaineen sijasta. Tai sitten olen vain vainoharhainen.


Päässä heittää välillä hieman, mutta pidän siitä tunteesta.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Sairastako

Tämän aamuisen painon mukaan painoin ennen viikko sitten tapahtuneita lääkesekoiluja 1.4 kiloa vähemmän. Ajattelin tänään että voisin jopa melkein olla tyytyväinen tämän näköisenä, mutta tulin siihen tulokseen että on päästävä vähintään siihen vaa'an lukemaan jonka näin reilu viikko sitten. Tosin jos pudottaisin vielä kuusi kiloa olisin alapainossa. Kai minussa on jotain vikaa kun pidän asiaa saavutuksena, mutta mitäs pienistä.. Mähän olen sairas, se on todettu aikoja sitten.

Väsyttää liikaa lääkkeet ei toimi pää hajoo mulla on kylmä isä on kusipää paino on liikaa... Lista negatiivisista asioista jatkuisi loputtomiin, positiivisia asioita keksin yhden: olen laihtunut viime kesästä yli kymmenen kiloa. Taidan vasta alkaa ymmärtää kuinka paljon kymmenen kiloa oikeastaan on.. Aika paljon. Muttei tarpeeksi. Toiset kymmenen ja saatan olla tyytyväinen, ehkä. Tai ehkei tarvitse mennä niinkään pitkälle. Ehkä. Sanon liian usein "ehkä" koska en uskalla luvata asioita. Joku pettyy kuitenkin.

Mietin tänään mikä mun tilanne syömisen ja painon kanssa on. En mä luokittelisi itseäni syömishäiriöiseksi. Mä olen normaalipainossa, en ole saanut painosta ja ruuasta pakkomiellettä jne. Kaikki on siis okei jos ei lasketa mukaan satunnaisia tahallisia oksenteluja, näön sumenemista, jatkuvaa väsymystä ja kylmyyttä.... Mutta mä tiedän mitä teen ja voin halutessani syödä pussillisen karkkia. Syömishäiriöhän on periaatteessa kontrollin ja tilannetajun menetystä. Tai no vitustako minä tiedän? En jaksa ajatella, koitan nukkua.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Väsymystä ja valheita..

Kusetan V:tä aika pahasti kun sanon että uusi lääkitys vähentää mun haluja. Mutta mä en nyt vaan jaksa taas joutua kärsimään jonkun toisen takia. Olis niin perus meininkiä että muija avaa haaransa jätkälle, jätkä lähtee saatuaan pillua ja muija on paskana. En anna sen tapahtua mulle nyt. Oon tarpeeks sekaisin jo ilman sitä.

Asiasta helvettiin, tänään teki kovin mieli viiltää ja olisin viiltänytkin jos olisi ollut jotakin millä rikkoa itseäni. Nyt kun asiaa ajattelee niin olen kai ihan tyytyväinen etten rikkonut itseäni. Tosin olen ollut aivan liian väsynyt tehdäkseni mitään. Lääkityksen vaihdon takia en ole nukkunut lähes yhtään ja sen vuoksi löysin itseni tänään lumihangesta koomaamasta ja kuiskaamasta että tahdon kuolla. Normipäivä.

Ainiin, paljon kiitoksia teille jotka jaksatte kommentoida! En pysty vastaamaan niihin puhelimella mutta luen ne kyllä ja joskus saavat mielialankin nousemaan vähäsen.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Angstangst

Huomenna tulee viikko täyteen viiltelemättä. Lähinnä syistä että olen joko ollut liian sekaisin toimiakseni normaalisti tai liian passiivinen ja masentunut. No, olipa syy mikä tahansa se on kai hyvä asia. Tänään kyllä teki mieli kaivaa terä jostain, mutta mahdollisuudet sellaisen löytymiseen olivat äärimmäisen pienet. Äiti oli käynyt koko mun huoneeni läpi kun olin lojunut pari päivää osittain unessa, osittain tajuttomana (ja kuulemma helvetin verisenä) sängyssäni ja vienyt kaiken terävän pois. Nice.

Asiasta eiliseen, joka oli ehkä elämäni sekavin päivä jos lääke- ja kännisekoiluja ei lasketa. En edes muista mistä kaikki lähti, mutta jotenkin onnistuin paskomaan yhden seinän, ja niin tapahtuu hyvin harvoin että suutun ja hajotan paikkoja, muita kuin itseäni siis. Siinä vaiheessa olin kuitenkin niin saatanan vihainen etten ehtinyt edes ajatella mitään kun se seinä jo meni paskaksi. Noin minuutti tapahtuneen jälkeen isä tuli töistä kotiin ja perkele sitä huudon itkun ja uhkailun määrää. Tosin eilinen oli jotenkin poikkeuksellinen, sillä isä jaksoi huutaa vain kymmenen minuuttia ja jätti mut sitten rauhaan. Aina ennen siinä on saattanut mennä tunti tai enemmän. Menin silti vähän paniikkiin isän huudosta ja itkin kolme tuntia putkeen ja ekat puol tuntia tärisin hallitsemattomasti. Mulla ja äidillä oli aika psykalle ja lähdettiin sitten sinne vaikka olinkin hiukan sekaisin. Siellä mä vaan itkin ha tuijotin seinää, mutta sain sen verran sanottua että tahdon uudet lääkkeet ketipinorien tilalle. Ne mä sitten sainkin ja oon oikein tyytyväinen kun ruokahalu selkeesti laski lääkkeiden vaihdon myötä. Viikonlopun ketipinor annostuksen takia oon syönyt koko valveilla olo aikani kuin hevonen, ja vaaka näyttää about viis kiloa enemmän kuin lauantaina... Eli juu, lääkkeiden vaihto todellakin on paikallaan jos tahdon pudottaa sen reilu kymmenen kiloa.

Sitten tähän päivään... Kuulin hyvältä kaverilta että V onkin raskaan sarjan kusipää joka on vaan vailla sitä yhtä asiaa jota lähes kaikki jätkät, eli seksiä. Kiitti mut ei kiitti, mulla on jo tunteita kyseistä ihmistä kohtaan mutta suhtaudun silti vähän skeptisesti siihen nyt kun oon kuullut tuttavan kertomukset. Jätkä tulee kuitenkin käymään meillä huomenna, ja ehkä uskaltaudun puhumaan asioista. Ehkä..

Anteeksi turha teiniangsti "yhyy kukaan ei rakasta mua", mutta nyt on helvetillinen kiire kun porukat päätti että klo 23 lähtee tietokone ja puhelin joka helvetin päivä lomalla. Jes..