sunnuntai 30. kesäkuuta 2013
Everything is fine but I wish I was dead
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
I'm a walking disorder
tiistai 4. kesäkuuta 2013
It's getting bad and it feels so good
Tää on turhin postaus ikinä, mutta oon oikeestaan onnellinen siitä että oon osastolla. Tänään oon juonut neljä kahvia ja teen ja syönyt yhden kämäsen leivän. Nälkä on jäätävä koska oon nyt viikon aikana vaan yhtenä päivänä syönyt enemmän kuin tällä tavalla kuin tänään. Mun on pakko lähteä vähintään tunnin välein käymään ulkona että voin peilata hississä, säälittävää mutta totta. Tajusin tänään että kun hengitän syvään mun kylkiluut näkyy ihan selvästi, ja ihan normi olemisella solisluutkin on paljon enemmän esillä kuin ennen. Got to love this <3
maanantai 3. kesäkuuta 2013
Tididididi
Isä tuli eilen katsomaan mua osastolle ja vei mut päivälomalle. Hissin peiliin katsoessa tajusin miten mun jalat olikaan pienentynyt ja lipsautin ilon aiheeni isälle. Se katsoi mua hetken kuin tyhmää ja alkoi sitten selittää kuinka pitkä ja laiha mun vuotta nuorempi serkku on. "se on ihan mallin mitoissa!" Voin kertoa että se kommentti sattui aivan saatanasti.
Miten se menikään, että riippuvuudesta pääsee yli korvaamalla sen toisella? Niin mulle kai nyt on käymässä. Kuusi päivää viiltämättä, ja aikalailla saman verran oon ollut syömättä. Mun uuteen pakkomielteeseen on tullut lisäksi tarve kuvata itseäni päivittäin että näen pienimmänkin muutoksen mitä mun kropassa tapahtuu. Puhelinlaatu on perseestä, mutta se saa kelvata koska osastolle ei saa tuoda kameraa.
Ainoan värillisen kuvan ideana on näyttää kuinka paljon olen laihtunut viime kesästä. Silloin noi housut ei meinannut mennä edes kiinni, ja nyt ne tippuu päältä. Hississä otettu kuva ihan siitä syystä että alan pikkuhiljaa nähdä kylkiluuni selvemmin, ja sepäs on musta hauska juttu. Jalkakuvat onkin jänniä, sillä tajusin että mitä pienemmät mun jalat on sitä vinommilta ne näyttää. Nauran itselleni ja näille kuville ääneen, enkä ees tiedä miksi. Suljettu osasto on varmaankin juuri oikea paikka mulle, olenhan ihan sekopää.
lauantai 1. kesäkuuta 2013
Järjestin itseni osastolle paskimpaan mahdolliseen aikaan. Tänään kaikki on ulkona ryyppäämässä ja pitämässä hauskaa kun mä makaan ahdistuneena osastolla. Osastossa on tasan kaksi hyvää asiaa. En ole viiltänyt viiteen päivään, mikä on pisin aika pariin kuukauteen, eikä täällä tarvitse syödä. Tai siis, tarvitsee syödä mutta vasta kun hoitajat tajuaa etten syö mitään. Tänään asiasta on huomautettu kaksi kertaa. Aina voi vedota siihen että sairaalaruoka on pahaa.
Äsken nielin uudet lääkkeet, jotka liittyy jotenkin mun uuteen diagnoosiin: epävakaaseen persoonallisuushäiriöön. Pakko kyllä myöntää että kyseinen diagnoosi selittää aika monta asiaa ja tunnetta minussa.
"skip dinner, wake up thinner"
Mä olen ollut tiistaista asti osastolla itsetuhoisuuden takia ja tää on oikeestaan ollut ihan hyvä juttu. Ei muuten mutta sairaalaruoka on niin paskaa että täällä on helppo olla syömättä. Oon varmasti laihtunut jo vähän ja se on helvetin hyvä asia. Harmi vaan että pääsen vaa'alle seuraavaksi vasta viikon päästä, eli painosta mulla ei ole hajuakaan. Osastolla ei ole peiliä mikä on ihan paska juttu, mutta nyt oon eilen ja tänään päässyt käymään ulkona ilman hoitajaa ja voin rauhassa peilata hississä. Siellä nappasin tänään nopeesti kuvankin sillä oon selkeesti pienentynyt vähän. Tänään mulle valitettiin ensimmäistä kertaa syömisistä, "et sä pärjää aamua pelkällä kahvilla kun söit viimeksi eilen päivällisellä ja silloinkin hirvittävän vähän". Joojoo, kyllä mä pärjään. Kahvin ja Pepsi Maxin voimilla mennään tää päivä niin ehkä huomenna kin peilaan hississä oon taas hiukan pienempi. Toiveajattelua, eihän muutokset vuorokaudessa älä näkyä.
Maha on edelleen jäätävä mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.