It only hurt a bit, I still feel like shit

Feeling so easy

Olin jo unohtanut kuinka helppo tää alku on. En edes ajattele syömistä. Kaikkialla väitetään että huonosti nukuttu yö lisää ahmimishimoja, mutta mulla se on aina toiminut päinvastoin. Oon niin väsynyt etten jaksa edes ajatella ruokaa. Käyn röökillä, juon kahvia tai teetä ja koomaan huoneessani. Helppoa kuin mikä. 

Toinen vaihtoehto tähän on se että lääkitystä vähennettiin. Syön ketipinoria enää vain hyvin harvoin, silloinkin vain puolet 25mg pilleristä. Absenorit on myös pienempänä määränä menossa mukana, mutta vielä toistaiseksi seronil jatkuu samaa rataa kuin viimeiset kolme vuotta. Hassua että mä olen kolme, anteeksi, kohta neljä vuotta syönyt mielialalääkkeitä. Millainenkohan mä olisin jollen olisi aloittanut? Olisiko asiat paremmin vai huonommin, ajattelisinko selkeämmin... No, sitä mä en kai saa koskaan tietää sillä vaikka lopettaisinkin kaikki lääkkeet mun olotila on aina verrattavissa siihen miltä musta tuntui "silloin ennen". Eli kun vedin lääkkeitä. Tosin olisinko mä edes hengissä enää jos en olisi aloittanut lääkkeitä? Pakko myöntää että ne oli hyvä apu silloin joskus, mutta paska homma tässä on se että niistä jää pahasti riippuvaiseksi. Olotila heikkenee heti kun lääkkeitä alkaa vähentää, eikä se mulla ainakaan ole missään vaiheessa palannut siihen "normaaliin" tilaan. Vaikka mulla käsitys normaalista onkin varmaan se millainen olen lääkkeiden vaikutuksen alaisena. 

Ehkä 70kg ja 63kg

elokuu 2013 58-59kg

13.12.2013 ei tarkkaa tietoa painosta, villi veikkaus olisi varmaan jotain 64-66kg

Juuh, vanhojen kuvien katselu saa monia tunteita heräämään. Toisaalta mä olen onnellinen verratessani itseäni noihin, mutta toisaalta taas.... Olin hirmuisen pieni viime vuonna. Tän hetkinen tavoite on aika horjuva, sellainen "ihan sama mitä vaaka näyttää kunhan ei päälle 60". 

Ajattelin muuttaa hiukan tän blogin suuntaa. Jossain vaiheessa oli tarkoitus poistaa koko paska, mutta mulla on niin kova tarve kirjoittaa ja kuvien avulla seurata muutosta että on pakko jatkaa. Enkä jaksaisi väsätä taas uutta blogia. Nyt kun tavoitteena on viiltelyn vähentäminen/lopettaminen, en pahemmin keskity enää siihen (kai), vaan enemmänkin asioihin jotka on tällä hetkellä enemmän mielessä. Esim. nyt tää pieni painonpudotus. Tänne blogiin on helppo laittaa vähänniinkuin itselleni muistiin painoja ja päivämääriä, selkeyttää ajatustenkulkua enkä ahdistu niin helposti. Kyllä täältä silti löytyy vielä paljon sitä samaa paskaa kuin ennenkin, mutta sen lisäksi on enemmän näitä kuvia projektista ja miten se sujuu. Enemmän numeroita täällä ainakin tulee näkymään.

Yksi asia enää, sitten olen taas hetken hiljaa. Mua ei kiinnosta teidän mielipiteet siitä kuinka kamalaa ja väärin tää on, oma keho omat säännöt, vai? Tiedän ettei tää välttämättä oo tervettä (tai ainakaan tuu olemaan) joten sitä ei tarvitse mulle enää erikseen kertoa. Kiitos ja hyvää yötä.

Aamupaino tänään 65.5kg, 

BMI 21.15

I'm not in the mood to exist

"sen pienen huonon hetken iskiessä mä tahdon lopettaa kaiken"

No, tällä hetkellä on menossa sellainen huono hetki. Eikä niin pienikään. Kaikki kaatuu niskaan. Paskaa kaivetaan mun sekopäisimmältä ajalta niin paljon kuin mahdollista, ja mä en tiedä kestänkö tän kaiken. Mun pieni ja ahdistava epävakaus nostaa päätään, olen kahden vaiheilla: viillänkö, vai enkö viillä? Mä en siedä tilanteita joissa joku kokee mun olemassaolon jotenkin vääräksi (ja tää vaikeuttaa mun elämää huomattavasti sillä en itse voi useimmiten sietää itseäni), ja nyt eräs ihminen on kokenut tarpeelliseksi jakaa mun henkilökohtaisia asioitani, kuten ongelmia alkoholin itsetuhoisuuden sekä lääkkeiden kanssa, facebookissa kaikkien kavereidensa nähden. 

Mä olen nyt siinä vaiheessa että olen tarpeeksi sairas haluamaan itseni tappamista, mutten tarpeeksi sairas ollakseni ajattelematta sitä kuinka paljon paskaa siitä seuraisi mun läheisille. En siis voi tehdä sitä, koska ainakin toistaiseksi tunnen surua ja sympatiaa läheisiäni kohtaan. Meinaan päästää kyyneleet vierimään poskille kun ajattelenkin sitä tuskaa jota mun ystävät ja perheenjäsenet joutuisi kokemaan jos tappaisin itseni. Osittain pelkään ettei musta enää koskaan tule niin sairasta, että unohtaisin tunteet ja sympatian. Toisaalta taas pelkään että kohta olen niin sairas että tapan itseni ilman mitään tunnon tuskia ja aiheutan kärsimystä muille. 

Tänään lopetan taas ketipinorien syönnin. Katsotaan mitä tapahtuu.

I'm a walking disorder

En nyt ole ehtinyt kirjoitella pariin vikkoon, ja siihen aikaan on mahtunut paljon kaikkea. Mm. osastolta kotiutuminen (osastojakso onnistui suht hyvin, viiltelykierre saatiin katkaistua, lääkitystä muutettiin), kesätyöt alkoi, vietin unettoman yön lasinsirpaleiden kanssa ja hajotin jalkaani josta seurasi taas keskiviikko-lauantai välinen osastoreissu. Tällä kertaa menin vain pahempaan kuntoon. Pääsin pois valehtelemalla "ei, minulla ei koskaan ole ollut aikeita tappaa itseäni. ei, minulla ei ole valmista itsemurha suunnitelmaa" ja hymyilemällä hiukan. Lääkitystä säädettiin osastolla taas hiukan ja tulin kotiin sekavampana kuin koskaan ennen. Mielialat heitteli ääripäissä ja olo oli kamala suurimman osan ajasta. Töissä käyminen on pahinta. Aamuherätys ja heti pihalle tekemään töitä paskassa seurassa, ilman tupakkaa ja ruokaakaan en suostunut ottamaan mukaan, typerä minä. Siellä sitten onkin paljon aikaa miettiä että hyppäänkö junan alle ai viillänkö ranteet auki. Tosin nälkäkuolemakin houkuttelisi.. Sunnuntaina sain vahingossa äidin lääkekaapin auki ja sieltä löytyi mun vanhat ketipinorit. Niistäkään ei seurannut mitään hyvää. Nielin kaikki 60kpl kerralla ja nukuin maanantai aamuun, jolloin äiti repi mut sängystä ylös ja pakotti töihin vaikka kerroin lääkesotkuistani. Pakotin itseni pysymään hereillä sen työajan ja nukuin kaikki tauot. Töitä tehdessäni näin harhoja, ihmisiä jotka tunnen. Harhojen hahmot puhuivat mulle jotakin jokapäiväisiä asioita ja joskus vastasin niille ääneen, sillä ne tuntuivat niin todellisilta. Sitten katsoin hetkeksi muualle ja sillä välin hahmot olivat kadonneet ja tajusin että puhun itsekseni. Siinä vaiheessa kun työnantajani joutui kysymään multa saman kysymyksen kolmannen kerran kun ei saanut vastauksestani selkoa tajusin että nyt on jotain vialla. Pään sisällä sain yhdistettyä sanat lauseiksi mutta aivojen ja suun välillä ei ollutkaan sellaista yhteyttä kuin normisti ja sanat olivat sekavia eivätkä usein tarkoittaneet mitään. Nyt jälkeenpäin mietin miten työkaverit jaksoi katsoa mun sekoilua koko päivän kyselemättä. Lähiaikoina olen ajatellut aivan liikaa kuolemaa.

I want to die but live forever

1675mg ketipinoreita sekä terä. Verisiä hihoja, lakanoita ja raiskattua mieltä. Niistä on minun perjantaini tehty.

En ota (ainakaan vielä ole ottanut) noita ketipinoreita, koska en tiedä mitä tapahtuu. Hyvällä onnella henki lähtisi niillä. En ole varma haluanko kokeilla. Toisaalta kyllä, toisaalta en.

V, uusin säätö kuulemma välittää oikeasti. Sain vähän aikaa sitten viestin jossa luki i love you. Hämmennyin viestistä. Miten helvetissä kukaan voisi rakastaa minua? Olen kuulemma vainoharhainen kun en usko että tästä voisi tulla jotain. Olen varma että V:lle tämä on vain jotain sairasta pilaa. Sairasta leikkiä sairaan tytön kanssa. Tosin miksi se väittäisi välittävänsä jos ei oikeasti välitä? Olen varma, että jos tämä onkin totta ja V oikeasti välittää, se tajuaa millainen ihminen oikeasti olen ja juoksee pakoon niin lujaa kuin pääsee. Ei se jaksaisi mua.

Päivän saldo on 39 viiltoa käsivarsissa, liian monta tupakkaa, paljon kävelyä, kolme lintsattua oppituntia, 2000 kaloria (siinä on 2000kcal liikaa....), 30mg seronilia sekä 0mg ketipinoria. Nyt nukkumaan.

Nyt mä oon väsynyt turta ja sekaisin

Mun pikkuinen rasiani sisältää 17 punaista pilleriä ja yhden terän. Toinen terä on piilossa kännykän takakuoren alla jotta äiti ei löydä sitä.

Tyttöystävä pelkää että tapan itseni. Tänään viilsin kolme kertaa, tila alkaa loppua käsistä kesken.

Lisää pillereitä, vedellä alas murheet ja suru.

18 + 4 x 25mg ketipinor + 10mg seronil = 550mg ketipinor + 10mg seronil

Okei minkäköhän helvetin takia otin tuon mini seronilin..? No, ei mitään hajua. Mutta ehkä tuolla 550mg:llä nukkuu tän yön kun normi annos on 100mg. Viime kerralla kun ketipinoreilla leikin taisin ottaa 34 kappaletta eli... en jaksa edes laskea paljonko siitä tulisi. Väsyttää vitusti liikaa koska viime yönä nukuin ehkä kaksi tuntia ja tänään otin perusmäärän ketipinoreita jo yhdeksältä. Kello on puoli kaksitoista enkä saa nukuttua, eli ei muuta kuin lisää nappeja naamaan. 

Taidan olla niin väsynyt etten jaksa enää edes rikkoa itseäni. Voisin yrittää nukkua.. Heipähei teille jokaiselle kuudelle lukijalle :):)