It only hurt a bit, I still feel like shit

Feeling so easy

Olin jo unohtanut kuinka helppo tää alku on. En edes ajattele syömistä. Kaikkialla väitetään että huonosti nukuttu yö lisää ahmimishimoja, mutta mulla se on aina toiminut päinvastoin. Oon niin väsynyt etten jaksa edes ajatella ruokaa. Käyn röökillä, juon kahvia tai teetä ja koomaan huoneessani. Helppoa kuin mikä. 

Toinen vaihtoehto tähän on se että lääkitystä vähennettiin. Syön ketipinoria enää vain hyvin harvoin, silloinkin vain puolet 25mg pilleristä. Absenorit on myös pienempänä määränä menossa mukana, mutta vielä toistaiseksi seronil jatkuu samaa rataa kuin viimeiset kolme vuotta. Hassua että mä olen kolme, anteeksi, kohta neljä vuotta syönyt mielialalääkkeitä. Millainenkohan mä olisin jollen olisi aloittanut? Olisiko asiat paremmin vai huonommin, ajattelisinko selkeämmin... No, sitä mä en kai saa koskaan tietää sillä vaikka lopettaisinkin kaikki lääkkeet mun olotila on aina verrattavissa siihen miltä musta tuntui "silloin ennen". Eli kun vedin lääkkeitä. Tosin olisinko mä edes hengissä enää jos en olisi aloittanut lääkkeitä? Pakko myöntää että ne oli hyvä apu silloin joskus, mutta paska homma tässä on se että niistä jää pahasti riippuvaiseksi. Olotila heikkenee heti kun lääkkeitä alkaa vähentää, eikä se mulla ainakaan ole missään vaiheessa palannut siihen "normaaliin" tilaan. Vaikka mulla käsitys normaalista onkin varmaan se millainen olen lääkkeiden vaikutuksen alaisena. 

Ehkä 70kg ja 63kg

elokuu 2013 58-59kg

13.12.2013 ei tarkkaa tietoa painosta, villi veikkaus olisi varmaan jotain 64-66kg

Juuh, vanhojen kuvien katselu saa monia tunteita heräämään. Toisaalta mä olen onnellinen verratessani itseäni noihin, mutta toisaalta taas.... Olin hirmuisen pieni viime vuonna. Tän hetkinen tavoite on aika horjuva, sellainen "ihan sama mitä vaaka näyttää kunhan ei päälle 60". 

Ajattelin muuttaa hiukan tän blogin suuntaa. Jossain vaiheessa oli tarkoitus poistaa koko paska, mutta mulla on niin kova tarve kirjoittaa ja kuvien avulla seurata muutosta että on pakko jatkaa. Enkä jaksaisi väsätä taas uutta blogia. Nyt kun tavoitteena on viiltelyn vähentäminen/lopettaminen, en pahemmin keskity enää siihen (kai), vaan enemmänkin asioihin jotka on tällä hetkellä enemmän mielessä. Esim. nyt tää pieni painonpudotus. Tänne blogiin on helppo laittaa vähänniinkuin itselleni muistiin painoja ja päivämääriä, selkeyttää ajatustenkulkua enkä ahdistu niin helposti. Kyllä täältä silti löytyy vielä paljon sitä samaa paskaa kuin ennenkin, mutta sen lisäksi on enemmän näitä kuvia projektista ja miten se sujuu. Enemmän numeroita täällä ainakin tulee näkymään.

Yksi asia enää, sitten olen taas hetken hiljaa. Mua ei kiinnosta teidän mielipiteet siitä kuinka kamalaa ja väärin tää on, oma keho omat säännöt, vai? Tiedän ettei tää välttämättä oo tervettä (tai ainakaan tuu olemaan) joten sitä ei tarvitse mulle enää erikseen kertoa. Kiitos ja hyvää yötä.

Aamupaino tänään 65.5kg, 

BMI 21.15

Hullu mikä hullu, ei siitä mihinkään pääse

Mulla menee hyvin. Häiritsevän hyvin. Nyt on pakko sekoittaa pakkaa jotenkin, tää ei voi jatkua näin. En oo enää oma itseni. Kaikki on hauskaa ja naurattaa, kaikki on tosi hyvin ja kaiken sotkun jälkeen aloitin taas koulun ja saan olla kotona lähes koko ajan. Täysi-ikäisyys on vain muutaman kuukauden päässä, ja se tuo mukanaan niin paljon uusia asioita ja mä rakastan sitä kaikkea. Tottakai siinä on helvetinmoinen vastuu jnejnejnejne, mutta kyllä mä jotenkin selviän siitä. Eniten odotan sitä että pääsen omaan asuntoon, eli saan päättää itse mit mun jääkaappi sisältää ja mitä mä sieltä syön, ja mikä tärkeintä: saan juoda just niin paljon kahvia kuin haluan. Saan vaikka elää pelkällä kahvilla, ja se on se asia mitä mä haluan. Millään muulla ei nyt ole mitään väliä, kuin sillä että saan painon mahdollisimman alas. Oon syönyt taas niitä helvetin lihavuuslääkkeitä (joojoo, oikeelta nimeltään ketipinoreita, niitä perkeleitä), ja en uskalla mennä vaa'alle. Huomenna sitten, aamulla otan painon ylös ja sen on parempi olla laskenut perjantaina kun pääsen taas vaa'alle.

Tästä selityksestä saattaa herätä kysymys, miksi? Miksi just nyt tahdon laihtua olemattomiin (siis enemmän kuin aikaisemmin, jos se edes on mahdollista), miksi juuri nyt en enää voikaan sietää peilikuvaa? Siihen on yksinkertainen syy. Tällä viikolla alkoi uusi jakso koulussa ja satun olemaan samalla kurssilla erään tytön kanssa joka on niin helvetin pieni, että meinasin alkaa itkeä kun näin ne jalat, niin pieni ja hento se oli. En voinut lakata tuijottamasta, onneksi samalla kurssilla on mun lisäksi melkein 200 opiskelijaa joten sitä ei toivottavasti huomattu. Heti muhun iski kamala kateus sitä kohtaan, ja jos totta puhutaan, on mulla myös ikävä sitä tunnetta kun syömättömyyden seurauksena jalat saattaa pettää alta jossain tilanteessa ja päässä kuuluu vain onttoa huminaa kun aivosolut syö toisiaan ja kaikki katoaa johonkin sumuun. Elämä menee sumussa ohi. Elämä menee joka tapauksessa mun kannalta jonkinlaisessa sumussa ohi, miksei siis tällaisessa? Mulla on ikävä sitä. Se on mun oma pieni salaisuuteni, kenenkään ei tarvitse edes huomata mitään, ei se muille kuulu mitä mä syön ja mitä en. Varsinkin kun kohta pääsen omaan kämppään ja voin elää kahvilla ja tupakalla.

Mutta terään mä en koske enää. Yli kuukausi ilman, ja aivan varmasti pärjään kauemminkin. Ei oikeastaan ole edes tehnyt mieli tehdä mitään itsetuhoista, ei vaikka joskus on ahdistanutkin. Silloin ensimmäisenä mieleen ei tule terä, vaan jotenkin kummallisesti asiat on kääntyneet niin päälaelleen että kun ahdistaa, ajattelen samointein itsemurhaa keinona saada ahdistus loppumaan. Elämä on nyt ruusuilla tanssimista yleensä, mutta sen pienen huonon hetken iskiessä mä tahdon lopettaa kaiken. Hassua.

BMI 19.05

kahvi x5

tee x4

pulla

omena

Tää helvetin ahdistus ei vaan katoo minnekään. Koitan päästä eroon tästä sillä että syön vähän enemmän mutta syöminen laukaisee mussa tarpeen syödä lisää. Siksi on vaikeaa saada itseäni syömään edes perus määrän ruokaa kun se ei ikinä jää siihen normiin. Se on aina kaikki tai ei mitään. Silti valitan lakkaamatta että mulla on nälkä ja haluaisin syödä kilokaupalla suklaata, ranskalaisia, hesemättöä, pitsaa, pullaa, karkkia, jäätelöä... Hyi, täytyy lopettaa ruuan ajatteleminen sillä siitä iskee taas älytön himo ruokaan.

Mä olen säälittävä huomiohuora. Teen tämän osittain siksi että haluan kontrolloida itseäni, mutta osittain siksi että se olisi jotain näkyvää, jotakin konkreettista siitä että mulla on helvetin paha olo ja mä tarvitsen apua. Mä en osaa puhumalla purkaa tunteitani, vaikka tahtoisin muiden tietävän miltä musta tuntuu. Joten kai mä teen sen tällä tavalla. Ja toisaalta taas nautin siitä kun joku huomauttaa ihailun pelon ja säälin sekaisin tuntein kuinka paljon olen laihtunut. Tosin löytyyhän musta se masokistinenkin puoli. Rakastan sitä tunnetta kun meinaan kaatua tajuttomana syömättömyyden takia. 

Nyt pidän suuni kiinni ja menen rääkkäämään vatsalihaksiani. 

BMI 19.37

Kuvaa tän hetkisestä tilanteesta:

Syöminen sinänsä ei ahdista, vituttaa vain. Eilen annoin itselleni luvan syödä kunnolla koska olin päässyt alle 60 kilon. Ja sitähän mä olen odottanut viimeiset puoltoista vuotta. Oli siis kai ihan ansaitut hesemätöt ja pitsat ja jäätelöt ja suklaat jne. Tänään paino olikin sitten 60 kiloa mutta ei se haittaa koska syömättömyys on helppoa ja siten saan painon äkkiä alas. Tässäpä on vain yksi ongelma. Kun mä syön, kaikki on helvetin hyvin, mua ei ahdista ja oon onnellinen ja mulla on energiaa tehdä vaikka mitä ja pitää hauskaa. Mutta sitten kun en syö ja laihdun helposti ja nopeasti, mutta yhtä nopeasti kun paino tippuu ja ruuan määrä vähenee, ahdistus kasvaa. Mua ei ole pitkään aikaan oikeastaan ahdistanut, mutta täällä laitoksessa ahdistus on melkein sietämätöntä ja mikä pahinta, päivittäistä. 

Kysymys kuuluu: onko laihuus tän kaiken arvoista? 

Mä tiedän jo vastauksen. Ei todellakaan. Tää ahdistus on sietämätöntä mutta mä haluan olla laiha, eikä mua yleensä edes oikein huvittaisikaan syödä. En haluaisi tehdä mitään. Nytkin tahdon vain käpertyä peiton alle ja itkeä mutta en tahdo kenenkään huomaavan. 

Paska juttu tässä on se että vaikka tiedän etten hyödy tästä paskasta mitään muuta kuin se että jee olen laiha jippikaivitunjee, en mä osaa lopettaa. Enkä mä halua. En kestä ahdistusta, mutta sitten kun se katoaa hetkeksi haluankin sen takaisin. 

Pretty girls don't eat

Kävin äsken terveydenhoitajalla tuon kyljessä olevan viillon takia. Hänenkin mielestään vanhempani ovat idiootteja kun veivät multa kaikki vapaudet. Puhelin vietiin, samoin tietokone sekä vapaus nähdä ystäviä vapaa-aikana tai ylipäänsä pitää sosiaalista elämääni yllä. Hän kyseli mikä minussa on muuttunut sitten viime näkemän, kysyi hiustenväristä ja laihtumisesta. Kyllä, hiukset on lyhentynyt noin 40 sentillä ja väri on vaihtunut radikaalisti. Painokin on tippunut reilu viisi kiloa. Samalla kun kävin terveydenhoitajalla hän kertoi että perjantaina mulla olisi terveystarkastus. Se tarkoittaa sitä että mulla on muutama päivä aikaa saada neljä kiloa painoa pois. Tahdon vaa'an näyttävän alle 60 kiloa kun minut punnitaan. Luku ei vaan saa olla yli 60.Taidan repäistä tähän väliin parin päivän paaston. PAKKO päästä alle 60.

Aamupaino 63.2

Maybe it gets better... Someday

Perjantai... Viiltoja, viiltoja, liikaa liian syviä viiltoja. S, kaljaa, lonkeroa, hyvää seuraa, viiltojen aukeaminen, S paikkaamassa jalkojeni haavoja kaiken sen veren keskellä. "Laastari viillon päälle ja pusu vielä, noin, kyllä se siitä, ei se mitään hätää kulta, kyllä mä ymmärrän." Seksiä lattialla, ei helvetti, selkä paskana. Lisää lonkeroa ja kaljaa, sitten kotiin. Puhelimen ja tietokoneen takavarikointi, huudot vanhemmilta. Siitä päivästä lähtien sain alkaa kutsua itseäni S:n tyttöystäväksi.

Lauantai, nukkumista, hetki hereillä, lisää unta, taas hereillä, unta..

Sunnuntai. Kolme elokuvaa ja viiltoja reisissä.

Tänään heräsin viideltä aamulla ja odotin että äiti lähtee töihin. Sitten kaivoin esille vanhan puukon ja aloin repiä kylkeäni auki. Sain siihen reilun sentin levyisen haavan joka olisi ehdottomasti kaivannut tikkaamista. Koulussa kerroin opettajalle miksen voinut osallistua liikuntatunnille, ja kyseinen opettaja kertoi luvallani rehtorille. He varasivat minulle ajan terveyskeskukseen, jossa minut paikattiin kuntoon teipillä ja laastarilla. Tikkaus kun oli jo liian myöhäistä.

Nyt olen kotona ja joudun taas vakavissani harkitsemaan osastohoitoa. Se ei ole pitkään aikaan tullut kuuloonkaan, koska viime kertainen osastoreissu oli vähän mitä oli. Mutta asiat on nyt sillä mallilla että tää ei kai voi jatkua näin. Mun täytyy joko hankkia apua (ja ottaa sitä vastaan), tai luovuttaa kaiken suhteen ja tappaa itseni. Ensimmäinen vaihtoehto vaikuttaa ylitsepääsemättömän vaikealta, en mä osaa antaa muiden auttaa mua. Viime kertainne osastoreissu päättyi käytännössä niin että mut potkittiin pihalle sieltä melkein neljän kuukauden jälkeen koska en ollut yhteistyökykyinen/haluinen.

Tahdon tupakalle. 

Hyi, kamalan ihania kaikki uudet viillot joita kropastani löytyykään.. Pahoittelen älyttömän leveitä reisiäni, mutta ehkäpä näiden kuvien julkaiseminen lisää laihtumismotivaatiotani.

Where did my sanity go?

Eilinen menikin sitten S:n kanssa. Ja taas sama vanha kaava toistui. S lähtee, mä jään yksin ajatusteni kanssa ja hupsista, kädet ja kylki veressä. No, pikkuvikoja. Jotenkin on sellanen olo että tänään saan reidetkin täyteen jälkiä.

Oon miettinyt miksen nykyään saa viilloista yhtä leveitä kuin ennen.. Voisiko syy olla siinä että joudun viiltämään jo kertaalleen arpeutuneen ihon päälle eikä se ole niin kimmoisa? Viillot ovat yhtä syviä kuin aina ennenkin, nyt jäljet vain on paljon pienempiä, ja se lievästi sanottuna vituttaa ja ahdistaa kun tuntuu siltä etten osaa tehdä edes sitä enää oikein. Ne jäljet kun ovat aika suuri osa syytä miksi itseäni rikon, niin oudolta ja sairaalta kuin se kuulostaakin. Ne jäljet on mua itseäni varten, ei muita. En tee tätä siksi että voisin esitellä jälkiä muille ja huomiohuorata. Päinvastoin, yleensä häpeän arpiani jos joku näkee ne. Pidän niistä silti, ne on jotain aivan mun omaani, jota kukaan ei voi viedä pois. Paitsi aika, se perkele tahtoo haalistaa arvet lähes näkymättömiin. Arpien katoaminen on samaan aikaan kamalin ja ihanin tunne maailmassa.

Tahdon saada painon alle 60 kilon. Alle 57 olisi vielä parempi. 

Not skinny enough

Riitelyä, karkaaminen kotoa, pitkiä suudelmia auton takapenkillä ja kaljaa, S:n kanssa meillä humalassa, äidin paheksuva katse, käsivarteen tumpattuja tupakoita, pakkomielle vaa'assa näkyvään numeroon.

Olen keskustellut tänään helvetisti syömisestä ja syömishäiriöistä. Olen myös ihastellut aivan liian laihojen tyttöjen kuvia, ja ahdistunut syömisestä. Olen tumpannut liian monta tupakkaa käteen koska en pystynyt kontrolloimaan syömisiäni tarpeeksi ja pelkään aivan saatanasti että paino on noussut. Ei vittu, mulla on aikalailla kaikki syömishäiriön oireet, mutten todellakaan koe olevani syömishäiriöinen. Ahdistavaa kun en tiedä mitä tää on. Vittu taas kauhean sekava teksti, anteeksi. Aivot ei toimi.

Left alone to deal with all the pain she feels

I say: You need to eat

She says: I'll feed on your breath

What if I leave?

She says: Without you I'll be dead

Siskoni sanoi mua eilen huoraksi. Tosin ansaitsin sen. Ei sillä että olisi maannut kenenkään kanssa tai ottanut rahaa vastaan, mutta tulee itsellekin vähän lumppu olo kun tajuan että pari viikkoa sitten mulla oli vielä juttua V:n kanssa, sen jälkeen nuolin yhden muijan kanssa, sitten tuli yksi känninen ilta jolloin nuolin kahden muijan ja yhden jätkän kanssa (muijat tosin oli vaan huumorilla, kiusataksemme muita) ja nyt olen viikon ajan säätänyt S:n kanssa. Tosin S:ään olen ollut enemmän tai vähemmän ihastunut jo puoli vuotta (jos ei lasketa niitä aikoja kun seurustelin toisen kanssa). Nyt asiat meidän välillä on kuitenkin kai aika loistavasti. Ymmäretään toisiamme, meillä on samanlainen tausta. Masennusta, itsetuhoisuutta jne... Ongelmia.

Tänään kaikki oli helevetin hyvin, kunnes tulin kotiin enkä ehtinyt edes ajatella mitään kun jo juoksin keittiöön hakemaan veistä, sieltä takaisin huoneeseeni ja revin hihoja ylös. Musta matto, musta paita. Ei tarvinnut edes varoa sotkemasta mitään. Annoin veren tippua matolle välittämättä millaista sotkua maton alle tulee, ja muun veren pyyhin paitaani. Nyt kaikki on taas hiukan paremmin, vaikka annoinkin periksi ja hajotin itseäni. Tosin se veitsi oli ehkä paskin ikinä enkä saanut kunnollisia jälkiä aikaan. En uskaltanut painaa tarpeeksi koska minulla oli kiire viiltää ja siinä kiireessä olisin onnistunut hajottamaan valtimon tai jotakin muuta tärkeää. Jonkun pienen suonen sain kyllä hajalle koska verta tuli yhdestä haavasta aivan saatanasti. No, mitäs pienistä.

Missä vaiheessa musta tuli näin vaikea? En osaa syödä muiden nähden ahdistumatta, enkä yksin ollessani pysty pysymään erossa ruuasta. Toivoisin että mulla olisi aina joku täällä jotten pystyisi syömään, siten saattaisin vahingossa jopa laihtua. Eilen söin liikaa, joten aamulla painokin oli liikaa. Vihaan tätä, vihaan itseäni.

I need to destroy myself in order to stay alive

"Sulla on ihan tarpeeks ongelmia ilman sitäkin että alat leikkii sun syömisellä"

Tän lauseen jälkeen mulle alettiin listata perus faktoja jotka oon kuullut miljoonaan kertaan. Että paino ei putoa enää tietyn pisteen jälkeen jne, joojoo tuttu juttu oon kuullut saman jo. Hiukan häiritsee tuo "alat leikkiä", enhän mä ole leikkinyt tällä nyt kun vasta viisi vuotta. Mutta kai tää alkaa nyt olla vähän erilaista. Mutta hei mähän en oksentele enää, kaikki on okei.

Viimeiset kaksi viikkoa on ollut aivan loistavia. Mulla on ollut kaikki hyvin syömisiä lukuunottamatta, mutta nyt asiat alkaa mennä taas huonommin. Okei joo huomaan selkeän yhteyden syömättömyyden vaikutuksella mielialaan mutta mä olen mielummin pieni ja hiukan onnettomampi kuin suuri ja semi onnellinen.

Myönnän että kuvat joita löytyy mun we<3it kansioista on ehkä lievästi sanottuna sairaita, mutten mä haluaisi näyttää ihan samalta kuin kuvissa olevat tytöt. Vähän pienempi mun silti täytyy olla. En vittu vaan voi uskoa, että yksi väärä tekstiviesti kaverille ja siitä nousee tällainen haloo. Aamulla meinasi lähteä taju tupakilla ja infosin parasta ystävää asiasta. Sen jälkeen kolme eri ihmistä on kysynyt olenko syönyt tänään. No vittu en ole, ei oo iso juttu. Kuitenkin täytyy syödä tänään hiukan kun pääsen kotiin joten miksi käyttäisin sen kalorimäärän turhuuteen kun pärjään hyvin ilman ruokaakin.

Helvetti. En muistanutkaan että jo parin päivän syömättömyydellä keho reagoi ravinnon puutteeseen näin vahvasti. Mulla on koko ajan kylmä ja tärisen välillä, enkä oikein jaksa edes hymyillä. Mutta kyllä tämä on sen arvoista. Kolme kiloa vielä, sitten lopetan. En usko selviäväni tämän päivän liikuntatunnista.

Päivän saldo tähän mennessä: 1l pepsi maxia ja vähän kahvia.

Cutting the pain away

Mulla on helvetin kylmä, jalat ei aina kanna ja olen koko ajan väsynyt ja kylmissäni. Syömättömyys ei enää ole edes vaikeaa. Olen paljon mielummin syömättä kun se on näin helppoa, kuin syön ja lihon ja lihon ja lihon. Tänään alas on mennyt vajaa puoli litraa pepsi maxia, myslipatukka, makaronia ja jauhelihaa, sekä mehukeittoa. Tunnin päästä meen salille kaverin kanssa ja aion vetää kunnon treenin että saan loputkin läskit pois. Tällä hetkellä en ole laiha, olen laihaläski. Hyi helvetti. Siis sellainen että näyttää aika laihalta, mutta oikeasti siinä missä pitäisi olla vatsalihakset, onkin kerros läskiä. Hyihyihyi.

Pakko saada kroppa muokattua niin että näytän edes melkein yhtä hyvältä kuin nykyisen säädön entinen muija. Turhat läskit pois ja lihaksia ja luita tilalle.

Viikon viiltely tauolle tulikin äsken stoppi kun ulkonäköpaineet ja vitutus kasvoi liian suureksi. 

I'm too fat to be loved.

Minä: "Hei S, olenko mä sun mielestä laihtunut?"

S: "Nojoo ehkä vähän.."

Jep, kuusi kiloa lähtenyt 1 1/2 kuukaudessa ja mä olen laihtunut vähän. Nojoo mikäs siinä, tavoitehan on tuolla jossain paaaaaaljon alempana. Jos tarkkoja ollaan, niin tämän päivän vaa'an lukeman mukaan tavoite on 13.5 kilon päässä. Silloin bmi olisi vähän reilu 16. Ja se on ihan okei. Tänään bmi on 20.5, eilen se oli 20.37. 400g eiliseltä lisää painoa, mutta viikonloppuna aion saada kilon pois.

Painon pudotuksen suhteen tää päivä kusahti vähäsen, ottaen huomioon että join puoli pulloa mansikkalikööriä, kolme lonkeroa ja äsken söin omenan ja kaksi lautasellista ruokaa. Hyi. Sokeria läskiä sokeria läskiä hiilihydraatteja hyihyihyi. Loppu päivä paastolla (tai korkeintaan >10 kcal mehukeittoo), ja huomenna mieli kiittää kun vaaka näyttää taas pienempää lukua.

Tänään ryypätessä tajusin että L on helvetin hyvä suutelemaan, mutta olen ehkä taas hieman ihastunut S:ään. Ainiin, erosin tyttöystävästäni pari päivää sitten. Sanotaan vaikka niin että tämän päiväinen oli vain laastarisuhde. Tai no, kännipano. Anteeksi kuulostan kamalalta ämmältä, mutta tänään en jaksa välittää asioista. En välitä edes siitä että olin kännissä koulussa, vietin about tunnin invavessassa ja puoltoista tuntia muijien vessassa kaverin kanssa, heitin muka läpällä S:älle huono tasoista juttua esim. mennäänkö naimaan, istuin bussissa puolitutun vieressä ja selitin kaikkea turhaa ja tulin kännissä kotiin. Hmmmm, tuosta listasta unohtui vielä se että mun kaula rinnat on fritsuja täynnä. Kiitos L.. Ja ainiin, viilsin äsken. Hupsista saatana. No, mitäs pienistä.

Kotona ei voi enää edes olla kun mitään en saa tehdä. Ainoa miten voin kontrolloida itseäni on syöminen (tai no, syömättömyys) sekä viiltäminen. Mutta kyllä mä keinot keksin jos haluan tehdä jotain typerää. Tänäänkin lähdin normaalisti kouluun, laitoin opettajalle viestiä että mulla on psyka ja ryyppäsin loppu "koulupäivän". asdfghjklöäasdfghjklöäasdfghjklöäasdfghjklö saatana että olen sekaisin.

Ps. Tämän viikon aikana olen kuullut viideltä ihimiseltä että olen kuuma/seksikäs/hyvännäköinen jne. Mikä teitä ihmisiä vaivaa? Itse voisin oksentaa aina kun katson peiliin..

Crazy smile on her lips and fucking deep cuts on her wrist.

Olin koko helvetin yön hereillä. Ei sillä että olis eka kerta kun näin käy, ei todellakaan. Mä alan vaan pikkuhiljaa kyllästyä tähän valvomiseen. Tänä yönä tuijotin kännykän näytöltä kolme mahtavaa leffaa. Hunger point, secret  between friends ja sharing the secret. Juu mulla ei oo mitään hajua oliko ne nimet oikeesti tollasia, en jaksa muistaa. Mutta hyviä leffoja kaikki. Viimeistä katsoessa mä jopa itkin. Ja nykyään mä en ikinäikinäikinä itke yksin, eli oli kai ihan ok yö. Nyt vähän harmittaa etten saa käyttää vaakaa, mutta ajattelin että saan mennä vaa'alle kun näytän mielestäni siltä että painan tarpeeksi vähän. Helvetti että on sekava teksti.. Anteeksi.

Kiero ämmä.

Joo o. Näin kävi tänään ja onnistuin hipasemaan jotain helvetin verisuonta kai koska verta tuli vitusti liikaa.

Tyttöystävä yrittää saada mut lopettamaan laihduttamisen. Hah, siinäs yrittää sitten.. Sovittiin sen kanssa että kumpikaan meistä ei saa laihduttaa, mutta hyvä sen on sopia tällaista kun se on jo valmiiksi niin pieni. Multa saisi ottaa 15 kiloa pois. Säännöt siis on että syömistä ei saa vähentää, mitään tiettyjä ruoka-aineita ei saa jättää pois, liika liikunta on kielletty ja vaa'alla ei saa käydä. Keksin jo nyt miten pystyn laihduttamaan v:n tietämättä. Periaattessa en muuta ruokavaliotani mitenkään, koska nytkin syön vaan myslipatukoita ja juon light limsaa ja vettä. Vaakakaan ei ole niin tärkeä, koska peili ja mittanauha on sitten apuna. Kyllä tää vielä onnistuu.

Ps. Sain kaverin lähes panikoimaan ton käteni takia kun se luuli että olen melkein saanut itseni hengiltä. Ja ainiin, haasteita teen heti kun pääsen koneelle päivittämään.