perjantai 30. elokuuta 2013

ASDFGHJKLÖ

Kaikki on päin helvettiä. Laihtuminen on saatanan hauskaa ja syömättömyys helppoa, mutta asioilla on aina kaksi puolta. Haluan olla hyvin pieni ja luiseva, mutta samalla ois ihan kiva edes näyttää naiselta. Pudotin laitokseen mennessä about 7 kiloa (painoin 58kg alimmillaan, nyt 62) ja siinähän lähti tissit melkein kokonaan. Vittu saatana mitä paskaa sanon minä. Haluan olla haluttava ja silti kelvata myös itselleni. Kelpaan itselleni jos olen lähes pelkkää luuta ja nahkaa, mutta olen haluttava vain jos mulla on myös tissit ja perse. Noita molempia on hiukan vaikea saada. Aivan vitun sama mulle kyllä tällä hetkellä, syöminen loppuu nyt tähän, aivan sama vaikka lähtisi tissit, ainakin mulla olisi kylkiluut ja lantioluut näkyvissä. Ja niistä mä pidän enemmän kuin rinnoista. Vai? VITTU SAATANA PERKELE. Typerin ininän aihe ikinä mutta ahdistaa niin vitusti.

Tänään olen ollut aivan saatanan sekaisin, hyvin pirteä sun muuta, olen jutellut kahdelle eri jätkälle joista molemmista olen vähän kiinnostunut ja saa nyt nähdä että mitä tässä käy. Ongelma vain on nimenomaan se että mulle suotuisampi vaihtoehto on muuten aivan saatanan täydellinen, mutta asuu vähän liian kaukana eikä pääse liikkumaan tänne päin kovin usein. Näillä näkymin ei vähään aikaan. Ja sille on muijassa tärkeää hyvä perse ja tissit. Eikä mulla ole kumpaakaan. Se toinen jätkä on hauska, huumorintajuinen, hyvännäköinen ja pystyy liikkumaan tännepäin koska sillä on prätkä ja ihan perus ajokortti ja autonkin saa lainaan sillointällöin. Tässä ongelmana on se että se on mua huomattavasti vanhempi.

S pyörii taas päässä jonkin verran, oon aivan sekaisin kaikesta. Ja oon koko tän päivän koulussa vain pussaillut muijien kanssa (syystä että yksi kaveri kenen kanssa olen pannut joskus kännissä valitti että mun pusut on kovia) testatakseni muita. Ei helvetti kuulostan sekopäältä.

Kaikki on vaan yhtä ihan vitun SEKAMELSKAA MUN PÄÄN SISÄLLÄ. Saatana, voisin viettää laatuaikaa mattoveitsen kaa mutta oon koulussa perkele.

6 kommenttia:

  1. et kuule uskokkaan miten samaistun tuohon laihtumisjuttuun..haluan olla oikeasti LAIHA mut silti omata tissit ja perseen, mulla on jo tosin tissit lähteny......jnejne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vituttaa kun tissit lähtee ensimmäisenä kun laihtuu. lähtis sit vittu ees viimisenä jos on pakko lähtee.

      Poista
    2. no ihan sama tunne! ja varsinki muiden vitun hauskat jutut "lauta" ynnä muuta tollasta paskaa :D

      Poista
  2. hei paljon voimii sul :) !

    VastaaPoista
  3. ... ja pienirintaiset naisetko eivät voi olla haluttavia? kummasti näyttää kyllä pienirintaisilla naisilla olevan vientiä siihen nähden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja ps. haluutko oikeesti olla sellaisen miehen kanssa, jolle on tärkeintä tissit ja perse? mites esim. persoonallisuus? :-D saako olla vittupää, kunhan on isot hinkit ja hyvä perse?

      huh huh. ja ikää oli?

      Poista