keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

“There is a certain clinical satisfaction in seeing just how bad things can get.”

Mä olen oikeastaan aika yllättynyt että eilen psykalla mua ei roudattu heti osastolle kun kerroin ja näytin mitä olin saanut aikaan saksilla ja tupakalla. Mut vaan paikattiin ja kysyttiin lupaa soittaa äidille. Juu, senkus soitat oli mun vastaus. Ei sillä oo väliä. Tai no, kai sillä on vähän mutta en jaksanut välittää. Siinä vaiheessa oli jo iskenyt sellainen välinpitämättömyys ettei mitään rajaa. Heh, välinpitämättömyys.. Se on yksi niistä asioista mistä mun vanhemmat on eniten huolissaan mussa.
Mutta kai se on vähän huolestuttavaa että mua ei kiinnosta kuolenko mä jos viillän vahingossa tai tahallani liian syvälle tai väärään paikkaan? Mä en tiedä, en oikein osaa ajatella sitä muiden näkökulmasta koska itsehän mä joudun kestämään itseäni eikä se ole niiden muiden asia mitä mä teen itselleni. Sitäpaitsi, itsensä tuhoamisessa on jotain jännittävää. Siinä löytää uusia ulottuvuuksia itsestään. Mulle ainakin on tärkeää koko ajan saada aikaan suurempia jälkiä, kestää enemmän kipua ja niin edelleen. Aivan kuin se tekisi musta jotenkin helvetin kovan ämmän että kestän kaiken kivun jonka aiheutan itselleni. Haha, vitut. Ei se sitä tarkoita. Mutta silti mä haastan itseni joka kerta saamaan aikaan suurempia jälkiä. Mitä suurempi jälki, mitä enemmän verta, mitä enemmän kipua.. Sitä kauemmaksi mä pääsen itsestäni edes hetkellisesti. Mä katoan jonnekkin helvetin kauas ja se tuntuu hyvältä.


Palkan pitäisi tulla tilille muutaman päivän päästä. Maksan ensin velkoja parin sadan euron edestä ja sitten voinkin ryypätä ja polttaa loput rahat. Mitenköhän saan 500e riittämään tupakkaan alkoholiin ja pilveen vielä velkojen maksun jälkeen? Vaikka eihän niiden rahojen pidä riittää kuin ehkä viikoksi. Mulla on jo suunnitelma tän kesän varalle. Vaikka sekin meni paskaksi siinä vaiheessa kun S alkoi sekoilla ajatustensa kanssa eikä nyt ole varma meidän suhteesta. No, siinäpä vain useampi syy sekoilla hetken aikaa kunnolla ja kuolla tai päätyä osastolle, samapa tuo miten käy.

Suunnitelma menee suurin piirtein näin: suljen puhelimen, nostan kaikki rahat tililtä, hankin tupakkaa, pilveä ja viinaa ja vedän pään mahdollisimman sekaisin. Yövyn kavereilla tai ihan missä tahansa, riippuen missä päin maailmaa menen. Näin saan aika varmasti vanhemmat soittamaan poliiseille jne, mutta en jaksa oikein välittää. Haluan vain tän tunnottomuuden ja pahan olon sekoittaman mielentilan pois ja paras tapa siihen on päihteet. Lääkkeetkin voisi olla jännä vaihtoehto mutta eipä mulla sopivia löydy tähän tarkoitukseen. Nyt mä en jaksa enää edes yrittää olla se kiltti tyttö jota koitan silloin tällöin esittää. Mun tavoite nyt on vaan unohtaa asioita ja tunnetiloja.


6 kommenttia:

  1. Noi tunteet ja ajatukset kuulostaa tosi tutuilta. En tosin itse oo pystyny tekee mitään, mutta ajatuksissa suunnitellut kaikkea. Sä vähän niinkun ennaltaelät sitä mitä mä oon ajatellut tekeväni tai jotain sinne päin. Kuitenkin noi on aika isoja tunteita ja ajatuksia, joten voimia niiden kanssa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti en ennaltaelä sun elämääs. En toivo tätä kenellekään. Voimia sullekin♥

      Poista
  2. Aika samoilla linjoilla mennään!:)
    Sitä se on, kun ei jaksa enää välittää itsestään niinkään.
    Jaksamisia sinulle, vaikka tuskin sanani mitään pahemmin auttavat!<3

    VastaaPoista
  3. Onneksi pilvi on aika vaaratonta, siitä ei ole haittaa vaikka vetäisitkin sitä viinan kanssa. Sekaisin kyllä menee, ja se varmasti helpottaa oloasi, joten anna mennä vaan. Mutta älä viillä liian syvälle, jooko? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa saada välillä tällainenkin kommentti joka melkeimpä kannustaa itsetuhoisuuteen, sillä itsteuhoisuudessa on se ongelma että se auttaa oikeasti edes hetkeksi.. Yh, sekava minä. En tiedä mitä aioin sanoa. En mä kai lähiaikoina ainakaan saa itseäni hengiltä, ainakaan viiltämällä liian syvälle :)

      Poista