maanantai 15. huhtikuuta 2013

Vaaka tappaa mua numeroillaan.


Kaikki oli viisi minuuttia sitten loistavasti. Mulla oli S ja toinen ystävä, mulla oli oikeasti hyvä olo (ellei oteta huomioon järjetöntä läskiahdistusta), mutta nyt... Mä en enää tiedä. Ahdistus iski sillä sekunnilla kun näin auton takavalojen katoavan näkyvistä. En mä pärjää yksin, en osaa olla, en tahdo, en, en, en! En suostu. Mutta pakko se on.


Vaatekaapissani on verinen veitsi jonka olen unohtanut putsata ja palauttaa oikealle paikalleen. Nyt en edes tahdo viedä sitä takaisin. Ainoa mitä haluan on hetken verran aikaa kahdestaan kyseisen veitsen kanssa.

2 kommenttia:

  1. Olen ollut laiska blogien lukija viime aikoina... Mulla ois vaikka mitä mitä haluisin sanoa sulle, mutta en osaa kirjoittaa niitä kaikkia ajatuksia sanoiksi.

    Sulla ei oo mitään mitä laihduttaa, sen sun jalkakuvan perusteella kuka tahansa voi sanoa, että noi jalat omistaa hoikka tyttö.

    Ja tuoko se viiltely loppujen lopuks mitään hyvää? Ei. Jossain sanottiin, et jos haluaa päästä eroon viiltelystä, voi aina aluks kun tekis mieli viillellä odottaa vartti ja miettiä uudestaan. Ja sit kans jossain luki et voi upottaa käden jääkylmään veteen, ni tulis se sama kipu...? Ei oo kokemusta, en osaa sanoa.

    Mutta kaikki on susta kiinni, sä päätät mitä sä teet sun elämässäs. Mutta mieti edes, että mitä haluat elämältä. Viiltelyarpia ja vaa'alla ramppaamista? Tuskimpa. Sä pystyt tekemään ihan mitä sä vaan haluat, ja se päätös on sun eikä kenenkään muun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiedän ettei tää ole hyväksi mulle ja haluisin eroon kaikesta tästä. En vaan osaa enää päästää irti.

      Poista