Higher heels and lipstick napkins, dying is your latest fashion

Huono paha ruma sairas sairas sairas SAIRAS paskiainen. Ruma ruma ruma, paha. Hyi, peilikuva ällöttää taas aivan liikaa ja silti mä syön KOKO AJAN. Vihaan kotona olemista, vihaan! "Kotona", voi vittu ei tää oo ollut mun koti enää moneen vuoteen. Pelkästään talo jossa oon asunut viimeiset 15 vuotta. Missä mun koti sitten on? No ei ainakaan tuossa laitoksessa, eikä lapsuudenkodissa. Ei siis oikein missään. En osaa ajatella, kaikki on jotenkin hullusti, jäädyn tänne ja kuolen hypotermiaan.

Kaksi viikkoa. Sen ajan esitän kunnollista lasta ja sitten mä pääsen lukiobileisiin vetämään pään niin täyteen viinaa etten muista enää edes omaa nimeäni. Eipä haittaa yhtään, se on vain helvetin hyvä asia. En edes tahdo muistaa mitään. Nyt ainoa asia mitä tahdon on unohtaminen. Haluan unohtaa kaiken, silti yksi ihminen ei katoa minnekään mun mielestäni. S. Jumalauta mihin sotkuun sain itseni. Jo puoli vuotta näitä ongelmia saman ihmisen takia. En vaan vittu osaa unohtaa, vaikka kuinka yritän.

Kahden viikon päästä mulla on kolme tuntia aikaa unohtaa ja silloin ei ole mitään väliä miten mä käyttäydyn. Jos jonkun toisen kanssa paneminen saa mut unohtamaan S:n niin sitten mä teen niin. Aivan helvetin sama kaikki huoran maineet sun muut, eipä paljoa kiinnosta enää. Ei tää elämä voi mennä enää tän huonommaks.

Ja ainiin, miten mun elämäni voi olla niin mielenkiintoista että jo sata ihmistä seuraa tätä blogia? Ei käy järkeen, en usko tätä.

She wants to go home

Koti on nykyään mulle todella hassu käsite. Tää laitos ei ole mun koti, vaikka sellaisena se toimiikin vielä seuraavat puoli vuotta. Myöskään se talo jossa asuin melkein koko ikäni ei ole mun koti enää. Mun koko perhe puhuu että tää laitos on mun koti. Mutta ei se ole. Vaikka onkin. Koti on paikka jossa on hyvä olla. Kai mä sitten olen koditon kun mulla ei ole hyvä olla missään.

Paha olo näkyy taas ulospäin jos joku vaivautuisi katsomaan. Se näkyy tavassa jolla liikun. Kävelen varoen sillä tuoreet viillot reisissä tekevät kipeää ja varon jatkuvasti ettei hiha nouse liian ylös paljastaen uudet naarmut. Nimenomaan naarmut. Musta on taas tullut säälittävä, en saa aikaan syviä jälkiä. Tänään hajotin sheiverini jotta voin viiltää kun kavereilta "lainatusta" puukosta ei ollut mihinkään. Laitostädit eivät edes huomanneet että siitä puuttuu yksi terä ja mulla on kiire huoneeseeni sillä tunnen miten veri valuu jalkaa pitkin.

Aloin tänään taas piilottaa ketipinoreita. Olen syönyt aivan liikaa niiden aloittamisen jälkeen ja sille tulee stoppi nyt. Huomenna mennään pelkällä teellä, kahvilla ja tupakalla. Ja vittu vaikka tahdonvoimalla jos ei muuta löydy.

Reidet on kipeät, en ikinä opi. En tälläkään kertaa, lopetan kirjoittamisen nyt ja vietän laatuaikaa teräni kanssa.

I wanna be somebody else

Mä olen liian väsynyt. Ihan kaikkeen. En jaksa pitää yllä ihmissuhteita. En jaksa liikkua muuten kuin pakon edessä. En halua olla laitoksessa, en halua olla kotona, en halua olla koulussa, kavereilla, kaupungilla.. En halua olla missään, koska en jaksa nähdä vaivaa minkään eteen. Kaikki on turhaa.

Tänään kuulin etten ole enää tervetullut paikkaan jota kutsuin kodiksi monen vuoden ajan. Nyt se on vain talo jossa asuu kusipää, väsynyt nainen joka välittää liikaa ja pieni tyttö joka oppii mun takia pilaamaan elämänsä. Toivon tosin että tuo pikkuinen ei ole yhtä typerä kuin minä.

Mä haluan vaan nukkua. Joka helvetin päivä mä mietin miksi mä edelleen jatkan tätä paskaa, pitkitän väistämätöntä. Kaikki me kuollaan kuitenkin joskus, miksei jo nyt jos elämä on tällaista? En ole jaksanut edes viiltää sillä olen mielummin täysin tunnoon kuin käytän energiaani jälkien piilotteluun.

I'm a walking disorder

En nyt ole ehtinyt kirjoitella pariin vikkoon, ja siihen aikaan on mahtunut paljon kaikkea. Mm. osastolta kotiutuminen (osastojakso onnistui suht hyvin, viiltelykierre saatiin katkaistua, lääkitystä muutettiin), kesätyöt alkoi, vietin unettoman yön lasinsirpaleiden kanssa ja hajotin jalkaani josta seurasi taas keskiviikko-lauantai välinen osastoreissu. Tällä kertaa menin vain pahempaan kuntoon. Pääsin pois valehtelemalla "ei, minulla ei koskaan ole ollut aikeita tappaa itseäni. ei, minulla ei ole valmista itsemurha suunnitelmaa" ja hymyilemällä hiukan. Lääkitystä säädettiin osastolla taas hiukan ja tulin kotiin sekavampana kuin koskaan ennen. Mielialat heitteli ääripäissä ja olo oli kamala suurimman osan ajasta. Töissä käyminen on pahinta. Aamuherätys ja heti pihalle tekemään töitä paskassa seurassa, ilman tupakkaa ja ruokaakaan en suostunut ottamaan mukaan, typerä minä. Siellä sitten onkin paljon aikaa miettiä että hyppäänkö junan alle ai viillänkö ranteet auki. Tosin nälkäkuolemakin houkuttelisi.. Sunnuntaina sain vahingossa äidin lääkekaapin auki ja sieltä löytyi mun vanhat ketipinorit. Niistäkään ei seurannut mitään hyvää. Nielin kaikki 60kpl kerralla ja nukuin maanantai aamuun, jolloin äiti repi mut sängystä ylös ja pakotti töihin vaikka kerroin lääkesotkuistani. Pakotin itseni pysymään hereillä sen työajan ja nukuin kaikki tauot. Töitä tehdessäni näin harhoja, ihmisiä jotka tunnen. Harhojen hahmot puhuivat mulle jotakin jokapäiväisiä asioita ja joskus vastasin niille ääneen, sillä ne tuntuivat niin todellisilta. Sitten katsoin hetkeksi muualle ja sillä välin hahmot olivat kadonneet ja tajusin että puhun itsekseni. Siinä vaiheessa kun työnantajani joutui kysymään multa saman kysymyksen kolmannen kerran kun ei saanut vastauksestani selkoa tajusin että nyt on jotain vialla. Pään sisällä sain yhdistettyä sanat lauseiksi mutta aivojen ja suun välillä ei ollutkaan sellaista yhteyttä kuin normisti ja sanat olivat sekavia eivätkä usein tarkoittaneet mitään. Nyt jälkeenpäin mietin miten työkaverit jaksoi katsoa mun sekoilua koko päivän kyselemättä. Lähiaikoina olen ajatellut aivan liikaa kuolemaa.

won't anybody here just let me disappear?

Ei jumalauta. Ellen olisi näin saatanan lihava, olisi tänään tapahtunut ihmeitä S:n kanssa. Älytön läskiahdistus koko illan. Kaikki olis ollut ihan saatanan täydellistä ilman ylimääräisiä 500 kaloria, jotka tuli alkoholista ja sai mun fiiliksen nousemaan kattoon mutta samoin teki ahdistus.

Heti kun astuin autosta ulos ja kävelin pari metriä autolta kotiovelle se iski: älytön tarve viiltää käsivarret ihan saatanan hajalle. Melkein juoksin sisälle ja revin paidan hihoja ylös samalla kun etsin veistä huoneestani. Veitsestä ei ollut mihinkään, sain yhden mainitsemisen arvoisen viillon tehtyä, ja sekin on aika säälittävä. Ei helvetti, mä olen säälittävä.

Nyt suunnittelen paahtoleipään tukehtumista. Ajattelin pitää yksityiset ruokaorgiat ja tappaa itseni ruuan määrään. Tosin täällä ei ole mitään syötävää. Tahdon takaisin S:n luo juomaan lisää kaljaa ja naimaan aivot hajalle.

Äärimmäisen sekava teksti, syytän siitä alkoholia. Tähän väliin on silti hyvä lisätä vielä kuva itsestäni, ja tiedän että kiroan itseni alimpaan helvettiin kun selviän vähän ja tajuan mitä olen tehnyt, mutta se on sen ajan murhe. Ette ainakaan voi tulla väittämään ettäkö olisin muka sopivan kokoinen tai niin hirveän laiha. Hyi helvetti. Itkettää jo pelkkä kuvan katsominen, yrittäkääpä kuvitella miltä tuntuu näyttää tältä oikeasti.

S:n sanat kaikuu pään sisällä. "Sä olet ihan älyttömän kaunis". Vitut, älä valehtele päin naamaani kiitos.

Vaaka tappaa mua numeroillaan.

Kaikki oli viisi minuuttia sitten loistavasti. Mulla oli S ja toinen ystävä, mulla oli oikeasti hyvä olo (ellei oteta huomioon järjetöntä läskiahdistusta), mutta nyt... Mä en enää tiedä. Ahdistus iski sillä sekunnilla kun näin auton takavalojen katoavan näkyvistä. En mä pärjää yksin, en osaa olla, en tahdo, en, en, en! En suostu. Mutta pakko se on.

Vaatekaapissani on verinen veitsi jonka olen unohtanut putsata ja palauttaa oikealle paikalleen. Nyt en edes tahdo viedä sitä takaisin. Ainoa mitä haluan on hetken verran aikaa kahdestaan kyseisen veitsen kanssa.

I need to destroy myself in order to stay alive

"Sulla on ihan tarpeeks ongelmia ilman sitäkin että alat leikkii sun syömisellä"

Tän lauseen jälkeen mulle alettiin listata perus faktoja jotka oon kuullut miljoonaan kertaan. Että paino ei putoa enää tietyn pisteen jälkeen jne, joojoo tuttu juttu oon kuullut saman jo. Hiukan häiritsee tuo "alat leikkiä", enhän mä ole leikkinyt tällä nyt kun vasta viisi vuotta. Mutta kai tää alkaa nyt olla vähän erilaista. Mutta hei mähän en oksentele enää, kaikki on okei.

Viimeiset kaksi viikkoa on ollut aivan loistavia. Mulla on ollut kaikki hyvin syömisiä lukuunottamatta, mutta nyt asiat alkaa mennä taas huonommin. Okei joo huomaan selkeän yhteyden syömättömyyden vaikutuksella mielialaan mutta mä olen mielummin pieni ja hiukan onnettomampi kuin suuri ja semi onnellinen.

Myönnän että kuvat joita löytyy mun we<3it kansioista on ehkä lievästi sanottuna sairaita, mutten mä haluaisi näyttää ihan samalta kuin kuvissa olevat tytöt. Vähän pienempi mun silti täytyy olla. En vittu vaan voi uskoa, että yksi väärä tekstiviesti kaverille ja siitä nousee tällainen haloo. Aamulla meinasi lähteä taju tupakilla ja infosin parasta ystävää asiasta. Sen jälkeen kolme eri ihmistä on kysynyt olenko syönyt tänään. No vittu en ole, ei oo iso juttu. Kuitenkin täytyy syödä tänään hiukan kun pääsen kotiin joten miksi käyttäisin sen kalorimäärän turhuuteen kun pärjään hyvin ilman ruokaakin.

Helvetti. En muistanutkaan että jo parin päivän syömättömyydellä keho reagoi ravinnon puutteeseen näin vahvasti. Mulla on koko ajan kylmä ja tärisen välillä, enkä oikein jaksa edes hymyillä. Mutta kyllä tämä on sen arvoista. Kolme kiloa vielä, sitten lopetan. En usko selviäväni tämän päivän liikuntatunnista.

Päivän saldo tähän mennessä: 1l pepsi maxia ja vähän kahvia.

Hulluus iski jälleen

Eräs mies joka periaattessa oli sukua mulle, ampui itsensä haulikolla eilen aamulla. En tuntenut häntä, en ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä äijästä, joten asia ei oikein liikuta mua mitenkään. En silti vitsaile asiasta, kuten isäni, joka oli jopa nähnyt kyseisen miehen joskus. Isä vitsaili veljensä kanssa siitä miten tämä mies olis ampunut päänsä irti haulikolla. Miehen sisko oli löytänyt tämän tallin viimeisestä karsinasta kuolleena. Tänään olisi vietetty miehen siskon syntymäpäivää.

Asiasta miehiin. Mulla on kai edelleen säätöä V:n kanssa, mutta silti keskustelen S:än  kanssa siitä miten voitaisiin panna kun nähdään seuraavan kerran. Tosin samat puheenaiheet mulla on V:n kanssa. S on siitä helpompi tapaus tässä suhteessa että me kummatkin tiedetään ettei asiassa olisi mukana tunteita. S on ilmeisesti kusessa johonkin toiseen, ja mä V:hen. Kai. En oikein tiedä mitä tunnen, koska nykyään ainoa asia josta keskustellaan V:n kanssa on seksi. Mutta tässä pitäisi olla jotain muutakin. Eipä ole.

Tiedoksi kaikille jotka lukee näitä mun sekalaisia tekstejäni: en siis ole harrastanut seksiä miehen kanssa. Silti puhun jätkille miten voisin panna heidän kanssaan. Itse olen tullut siihen tulokseen että haen elämällä kokemuksia. Niin hyviä kuin huonojakin. Tähän mennessä olen kokenut vaikka mitä: tiedän miltä tuntuu repiä oma iho paskaksi, tiedän miltä tuntuu antaa jonkun toisen repiä mun iho paskaksi, nälkiinnyttää itseäni, vihata itseäni ja maailmaa, olla iloinen, rakastaa, kuolla henkisesti jnejnejnejnejnejne. Tällä hetkellä tahdon harrastaa seksiä jätkän kanssa. Ja olla laiha. Mutta tuo jälkimmäinen ei varmaankaan ollut mikään yllätys. Painoa on tullut viisi kiloa lisää kolmessa viikossa. Vihaan tätä.

'Cause you don't know what it's like to wake up in the middle of the night scaring the thought of kissing razors

Puoli kolmelta mun pitäisi olla psykologin vastaanotolla. Hiukan pelottaa mennä sinne koska äiti ja isä on keskustelleet siellä siihen mennessä jo puoli tuntia musta. Pelkään että isälle kerrotaan viiltelyistä ja yliannostuksesta. That's not good thing, koska isän mielestä olisin liian sairas olemaan kotona ja hän pakottaisi osastolle. Ihmissuhteeni ei kestäisi osastojaksoa nyt, sillä ne ovat muutenkin aika huteralla pohjalla. En oikein tiedä mikä tää mun ja V:n juttu on koska ei oikeastaan enää puhuta tarpeeksi. Eilen avauduin vähän ahdistuksestani ja nyt hävettää kun valitin kaikesta turhasta.

Eilen en ottanut seronileja tai iltalääkkeitä ja nyt väsyttää saatanasti, mutta ei sentään tee mieli syödä ja se on hyvä asia. Jos mulla olis vitusti lääkkeitä ja juotavaa vetäisin kaiken alas kerralla ja odottaisin sitä hyvää oloa joka yliannostuksesta seuraa. Se henkinen tunnottomuus ja fyysinen väsymys. Se tunne kun ei tunne oikein mitään ja kaikki on hetken aikaa aivan päin helvettiä mutta silti hyvin. Pidän siitä tunteesta.

Veriset ranteet olisivat oikein muka lisä tähän päivään.

Crazy smile on her lips and fucking deep cuts on her wrist.

Olin koko helvetin yön hereillä. Ei sillä että olis eka kerta kun näin käy, ei todellakaan. Mä alan vaan pikkuhiljaa kyllästyä tähän valvomiseen. Tänä yönä tuijotin kännykän näytöltä kolme mahtavaa leffaa. Hunger point, secret  between friends ja sharing the secret. Juu mulla ei oo mitään hajua oliko ne nimet oikeesti tollasia, en jaksa muistaa. Mutta hyviä leffoja kaikki. Viimeistä katsoessa mä jopa itkin. Ja nykyään mä en ikinäikinäikinä itke yksin, eli oli kai ihan ok yö. Nyt vähän harmittaa etten saa käyttää vaakaa, mutta ajattelin että saan mennä vaa'alle kun näytän mielestäni siltä että painan tarpeeksi vähän. Helvetti että on sekava teksti.. Anteeksi.