maanantai 29. huhtikuuta 2013

Maybe it gets better... Someday

Perjantai... Viiltoja, viiltoja, liikaa liian syviä viiltoja. S, kaljaa, lonkeroa, hyvää seuraa, viiltojen aukeaminen, S paikkaamassa jalkojeni haavoja kaiken sen veren keskellä. "Laastari viillon päälle ja pusu vielä, noin, kyllä se siitä, ei se mitään hätää kulta, kyllä mä ymmärrän." Seksiä lattialla, ei helvetti, selkä paskana. Lisää lonkeroa ja kaljaa, sitten kotiin. Puhelimen ja tietokoneen takavarikointi, huudot vanhemmilta. Siitä päivästä lähtien sain alkaa kutsua itseäni S:n tyttöystäväksi.

Lauantai, nukkumista, hetki hereillä, lisää unta, taas hereillä, unta..

Sunnuntai. Kolme elokuvaa ja viiltoja reisissä.

Tänään heräsin viideltä aamulla ja odotin että äiti lähtee töihin. Sitten kaivoin esille vanhan puukon ja aloin repiä kylkeäni auki. Sain siihen reilun sentin levyisen haavan joka olisi ehdottomasti kaivannut tikkaamista. Koulussa kerroin opettajalle miksen voinut osallistua liikuntatunnille, ja kyseinen opettaja kertoi luvallani rehtorille. He varasivat minulle ajan terveyskeskukseen, jossa minut paikattiin kuntoon teipillä ja laastarilla. Tikkaus kun oli jo liian myöhäistä.

Nyt olen kotona ja joudun taas vakavissani harkitsemaan osastohoitoa. Se ei ole pitkään aikaan tullut kuuloonkaan, koska viime kertainen osastoreissu oli vähän mitä oli. Mutta asiat on nyt sillä mallilla että tää ei kai voi jatkua näin. Mun täytyy joko hankkia apua (ja ottaa sitä vastaan), tai luovuttaa kaiken suhteen ja tappaa itseni. Ensimmäinen vaihtoehto vaikuttaa ylitsepääsemättömän vaikealta, en mä osaa antaa muiden auttaa mua. Viime kertainne osastoreissu päättyi käytännössä niin että mut potkittiin pihalle sieltä melkein neljän kuukauden jälkeen koska en ollut yhteistyökykyinen/haluinen.

Tahdon tupakalle. 


Hyi, kamalan ihania kaikki uudet viillot joita kropastani löytyykään.. Pahoittelen älyttömän leveitä reisiäni, mutta ehkäpä näiden kuvien julkaiseminen lisää laihtumismotivaatiotani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti