Being a person is getting too complicated

Laitostädit alkaa huolestua mun syömisistä. Tappelin vastaan aamupalalla kun mut meinattiin pakottaa syömään jotain. Suostuin juomaan vain kahvia. Sain käydä vaa'alla ja ohjaaja oli hirveän kiinnostunut mun painosta. 61.9 kiloa. Ohjaaja kysyi paljonko on tippunut. Vastasin hiljaa että 14 kiloa. Ohjaajan ilme oli näkemisen arvoinen.

Nyt on perjantai, tiistaina revin itseni terällä paskaksi oikein kunnolla, keskiviikkona join viinaa ja tulin päihtyneenä laitokseen, eilen heitin mukillisen teetä ohjaajan päälle, poltin röökiä huoneessani ja yllätysyllätys! kiinni jäin. Tänään aion juoda pääni täyteen ja polttaa keuhkot mustiksi. Laitokseen pitäisi palata heti koulun jälkeen, mutta tämän fysiikan tunnin jälkeen saan pullon likööriä ja vitusti röökiä joten skippaan matikan tunnin ja lähden ryyppäämään jonnekin yksin. Tänään ei vaan kiinnosta olla kunnolla. 

Ehkä mä käynkin ostamassa terän ja viillän tänään kun olen sopivasti humalassa.

Some day I will jump off of this fucking mess. Or roof..

Aika jännä paikka tämä laitos.. Alan kuulemma kiukutella jo parin viikon päästä kun opin talon tavoille ja olemaan oma itseni. Enpä usko, ainoa asia mistä alan valittaa on varmasti se että täällä vahditaan mun syömisiä aivan saatanasti. Tänään oon laitoksessa juonut kahvin ja syönyt puolikkaan leivän (toinen puoli meni salakavalasti hupparin taskuun ja sieltä roskikseen kun ohjaaja meni avaamaan ulko-ovea). Mutta onneksi äiti oli käymässä täällä ja sanoi että kyllä mä syön kunnolla ainakin kotona aina. Siellähän mä en muuta teekkään kuin syö, sekin on yksi syy miksi halusin pois sieltä. Siellä vain lihon. Paino oli torstaina 65.5 kiloa. Järkytys. Olen nyt kuukauden tässä laitoksessa ja sinä aikana pitäisi saada paino alle 60 kilon. Kuulostaa ihan hyvältä suunnitelmalta jos multa kysytään.

Jotenkin hassu olo. Tai no, ei sentään hassu. Se on liian positiivinen sana. Ja tämä tunne ei ole positiivinen. Tekisi mieli käpertyä sängyn viereen lattialle sikiöasentoon ja laittaa silmät kiinni ja unohtaa maailma, mutten voi koska laitoksen työntekijät huomaisivat sen ja varmasti tekisivät jotain. Yksi uhkasi jo soittaa poliisille koska en syö. Ne kuulemma saisivat mut syömään.
Täällä on kuulemma tarkoitus olla kuin kotona. Siis, täähän on jonkinsortin perhekoti. Siksi ajattelin että voisin kulkea täällä t-paita päällä ilman ongelmia. Eikä siitä nyt sen suurempia ongelmia olekaan tullut, sitä vain että yksi ohjaajista ilmoitti mun käsien olevan todella pahan näköiset. Nauroin sille ja vastasin että olisipa se nähnyt ne silloin pahimpina aikoina. Nythän niissä ei ole mitään uusia jälkiä. Olen ollut pari viikkoa viiltämättä, ja yli viikon polttamatta itseäni. Jollain tavalla mun ei tee mieli vahingoittaa itseäni, mutta toisaalta... Se on helvetin suuri osa mua. Mitä mä olen, ellen sitten itsetuhoinen teini? Mielestäni en mitään. Se on ainoa mulle tuttu ja turvallinen asia, enkä haluaisi luopua siitä.

Mulla ei ole täällä ketään tai mitään. Ei edes terää mukana auttamassa vaikeiden aikojen yli. Pelkään että jos kerron ahdistumisestani henkilökunnalle ne roudaa mut osastolle.

Big mistake

Sosiaalisten tilanteiden pelko.. Eilisen vapaapäivän takia elän maanantaissa ja menin äsken jollekin tunnille vaikka mulla on hypäri. Hävettää nyt jälkeenpäin, miten mä voinkaan olla niin saatanan typerä? Ahdistus.

Syöminen on riistäytynyt käsistä, samoin viiltely. Viiltely mua ei haittaa, on vaan mukavaa lisätä todisteita eletystä elämästä kroppaani, tosin ei kai tätä voi oikein elämiseksi enää kutsua. Syöminen on se joka mua häiritsee. Paino ihan saatanasti liikaa.

Yritän löytää kadonneen laihdutusmotivaation tämän kuvan avulla. Noi jalat....... Niistä saisi ottaa viisi kiloa pois kummastakin, ei haittaisi yhtään. Muuten alankin olla pikkuhiljaa tyytyväinen. Ehkä. Tajusin etten voi enää hajottaa reisiäni tuon pahemmin, koska kuukauden päästä mulla pitäisi olla päällä mekko siskon ylppärijuhlien takia enkä usko että sukulaiset katsoisivat kovin hyvällä jos jalkani ovat täynnä itsetuhon merkkejä. Täytyy tyytyä rikkomaan kylkeäni. Siinä kun on vielä tilaa ihanan kamalille syville jäljille.

Ajatukset ei kulje, lähden tupakalle ja kauppaan. Ostoslistalla uusi mattoveitsi.

Fiilis nyt: 

Maybe it gets better... Someday

Perjantai... Viiltoja, viiltoja, liikaa liian syviä viiltoja. S, kaljaa, lonkeroa, hyvää seuraa, viiltojen aukeaminen, S paikkaamassa jalkojeni haavoja kaiken sen veren keskellä. "Laastari viillon päälle ja pusu vielä, noin, kyllä se siitä, ei se mitään hätää kulta, kyllä mä ymmärrän." Seksiä lattialla, ei helvetti, selkä paskana. Lisää lonkeroa ja kaljaa, sitten kotiin. Puhelimen ja tietokoneen takavarikointi, huudot vanhemmilta. Siitä päivästä lähtien sain alkaa kutsua itseäni S:n tyttöystäväksi.

Lauantai, nukkumista, hetki hereillä, lisää unta, taas hereillä, unta..

Sunnuntai. Kolme elokuvaa ja viiltoja reisissä.

Tänään heräsin viideltä aamulla ja odotin että äiti lähtee töihin. Sitten kaivoin esille vanhan puukon ja aloin repiä kylkeäni auki. Sain siihen reilun sentin levyisen haavan joka olisi ehdottomasti kaivannut tikkaamista. Koulussa kerroin opettajalle miksen voinut osallistua liikuntatunnille, ja kyseinen opettaja kertoi luvallani rehtorille. He varasivat minulle ajan terveyskeskukseen, jossa minut paikattiin kuntoon teipillä ja laastarilla. Tikkaus kun oli jo liian myöhäistä.

Nyt olen kotona ja joudun taas vakavissani harkitsemaan osastohoitoa. Se ei ole pitkään aikaan tullut kuuloonkaan, koska viime kertainen osastoreissu oli vähän mitä oli. Mutta asiat on nyt sillä mallilla että tää ei kai voi jatkua näin. Mun täytyy joko hankkia apua (ja ottaa sitä vastaan), tai luovuttaa kaiken suhteen ja tappaa itseni. Ensimmäinen vaihtoehto vaikuttaa ylitsepääsemättömän vaikealta, en mä osaa antaa muiden auttaa mua. Viime kertainne osastoreissu päättyi käytännössä niin että mut potkittiin pihalle sieltä melkein neljän kuukauden jälkeen koska en ollut yhteistyökykyinen/haluinen.

Tahdon tupakalle. 

Hyi, kamalan ihania kaikki uudet viillot joita kropastani löytyykään.. Pahoittelen älyttömän leveitä reisiäni, mutta ehkäpä näiden kuvien julkaiseminen lisää laihtumismotivaatiotani.

won't anybody here just let me disappear?

Ei jumalauta. Ellen olisi näin saatanan lihava, olisi tänään tapahtunut ihmeitä S:n kanssa. Älytön läskiahdistus koko illan. Kaikki olis ollut ihan saatanan täydellistä ilman ylimääräisiä 500 kaloria, jotka tuli alkoholista ja sai mun fiiliksen nousemaan kattoon mutta samoin teki ahdistus.

Heti kun astuin autosta ulos ja kävelin pari metriä autolta kotiovelle se iski: älytön tarve viiltää käsivarret ihan saatanan hajalle. Melkein juoksin sisälle ja revin paidan hihoja ylös samalla kun etsin veistä huoneestani. Veitsestä ei ollut mihinkään, sain yhden mainitsemisen arvoisen viillon tehtyä, ja sekin on aika säälittävä. Ei helvetti, mä olen säälittävä.

Nyt suunnittelen paahtoleipään tukehtumista. Ajattelin pitää yksityiset ruokaorgiat ja tappaa itseni ruuan määrään. Tosin täällä ei ole mitään syötävää. Tahdon takaisin S:n luo juomaan lisää kaljaa ja naimaan aivot hajalle.

Äärimmäisen sekava teksti, syytän siitä alkoholia. Tähän väliin on silti hyvä lisätä vielä kuva itsestäni, ja tiedän että kiroan itseni alimpaan helvettiin kun selviän vähän ja tajuan mitä olen tehnyt, mutta se on sen ajan murhe. Ette ainakaan voi tulla väittämään ettäkö olisin muka sopivan kokoinen tai niin hirveän laiha. Hyi helvetti. Itkettää jo pelkkä kuvan katsominen, yrittäkääpä kuvitella miltä tuntuu näyttää tältä oikeasti.

S:n sanat kaikuu pään sisällä. "Sä olet ihan älyttömän kaunis". Vitut, älä valehtele päin naamaani kiitos.

Hulluus iski jälleen

Eräs mies joka periaattessa oli sukua mulle, ampui itsensä haulikolla eilen aamulla. En tuntenut häntä, en ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä äijästä, joten asia ei oikein liikuta mua mitenkään. En silti vitsaile asiasta, kuten isäni, joka oli jopa nähnyt kyseisen miehen joskus. Isä vitsaili veljensä kanssa siitä miten tämä mies olis ampunut päänsä irti haulikolla. Miehen sisko oli löytänyt tämän tallin viimeisestä karsinasta kuolleena. Tänään olisi vietetty miehen siskon syntymäpäivää.

Asiasta miehiin. Mulla on kai edelleen säätöä V:n kanssa, mutta silti keskustelen S:än  kanssa siitä miten voitaisiin panna kun nähdään seuraavan kerran. Tosin samat puheenaiheet mulla on V:n kanssa. S on siitä helpompi tapaus tässä suhteessa että me kummatkin tiedetään ettei asiassa olisi mukana tunteita. S on ilmeisesti kusessa johonkin toiseen, ja mä V:hen. Kai. En oikein tiedä mitä tunnen, koska nykyään ainoa asia josta keskustellaan V:n kanssa on seksi. Mutta tässä pitäisi olla jotain muutakin. Eipä ole.

Tiedoksi kaikille jotka lukee näitä mun sekalaisia tekstejäni: en siis ole harrastanut seksiä miehen kanssa. Silti puhun jätkille miten voisin panna heidän kanssaan. Itse olen tullut siihen tulokseen että haen elämällä kokemuksia. Niin hyviä kuin huonojakin. Tähän mennessä olen kokenut vaikka mitä: tiedän miltä tuntuu repiä oma iho paskaksi, tiedän miltä tuntuu antaa jonkun toisen repiä mun iho paskaksi, nälkiinnyttää itseäni, vihata itseäni ja maailmaa, olla iloinen, rakastaa, kuolla henkisesti jnejnejnejnejnejne. Tällä hetkellä tahdon harrastaa seksiä jätkän kanssa. Ja olla laiha. Mutta tuo jälkimmäinen ei varmaankaan ollut mikään yllätys. Painoa on tullut viisi kiloa lisää kolmessa viikossa. Vihaan tätä.

I hurt myself so that others can't.

VAROITUS! POSTAUS SISÄLTÄÄ VERISIÄ KUVIA. PAINU VITTUUN JOS OLET VAIKUTUKSILLE ALTIS!

Myönnän olevani täysin sekaisin. Pidän kuvista joissa on haavoja ja verta. Ja laihoja tyttöjä. Alla olevassa kuvassa on säälittävän pieniä haavoja, liikaa verta ja aivan liian paljon läskiä. Hyi helvetti. Jep minun reitenihän se siinä. 

Voisin oksentaa reiteni koon takia.

Ja kappas, terä hyökkäsi myös oikean käsivarren kimppuun..

....Samaten vasempaan käsivarteen sekä vyötärölle, mutta kuvat saavat nyt riittää. Nyt jokaisessa haavassa tuntuu sykkivä kipu enkä ole varma pidänkö siitä vai en. Ja tästä taas nähdään kuinka sekaisin tämä maailma on. Laitoin yllä olevat kuvat tumblriini ja sain 10 seuraajaa lisää parissa minuutissa.

Ainakin sain edes yhden vähän syvemmän haavan aikaan. Tästä tää taas lähtee, kohta ei ole ongelma eikä mikään tehdä suuria ja syviä haavoja. Tai no, onhan se kai aika suurikin ongelma, mutta you got my point.

Anteeksi sekava teksti. Olen itsekin vähän sekaisin nyt.