Being a person is getting too complicated

Laitostädit alkaa huolestua mun syömisistä. Tappelin vastaan aamupalalla kun mut meinattiin pakottaa syömään jotain. Suostuin juomaan vain kahvia. Sain käydä vaa'alla ja ohjaaja oli hirveän kiinnostunut mun painosta. 61.9 kiloa. Ohjaaja kysyi paljonko on tippunut. Vastasin hiljaa että 14 kiloa. Ohjaajan ilme oli näkemisen arvoinen.

Nyt on perjantai, tiistaina revin itseni terällä paskaksi oikein kunnolla, keskiviikkona join viinaa ja tulin päihtyneenä laitokseen, eilen heitin mukillisen teetä ohjaajan päälle, poltin röökiä huoneessani ja yllätysyllätys! kiinni jäin. Tänään aion juoda pääni täyteen ja polttaa keuhkot mustiksi. Laitokseen pitäisi palata heti koulun jälkeen, mutta tämän fysiikan tunnin jälkeen saan pullon likööriä ja vitusti röökiä joten skippaan matikan tunnin ja lähden ryyppäämään jonnekin yksin. Tänään ei vaan kiinnosta olla kunnolla. 

Ehkä mä käynkin ostamassa terän ja viillän tänään kun olen sopivasti humalassa.

BMI 19.05

kahvi x5

tee x4

pulla

omena

Tää helvetin ahdistus ei vaan katoo minnekään. Koitan päästä eroon tästä sillä että syön vähän enemmän mutta syöminen laukaisee mussa tarpeen syödä lisää. Siksi on vaikeaa saada itseäni syömään edes perus määrän ruokaa kun se ei ikinä jää siihen normiin. Se on aina kaikki tai ei mitään. Silti valitan lakkaamatta että mulla on nälkä ja haluaisin syödä kilokaupalla suklaata, ranskalaisia, hesemättöä, pitsaa, pullaa, karkkia, jäätelöä... Hyi, täytyy lopettaa ruuan ajatteleminen sillä siitä iskee taas älytön himo ruokaan.

Mä olen säälittävä huomiohuora. Teen tämän osittain siksi että haluan kontrolloida itseäni, mutta osittain siksi että se olisi jotain näkyvää, jotakin konkreettista siitä että mulla on helvetin paha olo ja mä tarvitsen apua. Mä en osaa puhumalla purkaa tunteitani, vaikka tahtoisin muiden tietävän miltä musta tuntuu. Joten kai mä teen sen tällä tavalla. Ja toisaalta taas nautin siitä kun joku huomauttaa ihailun pelon ja säälin sekaisin tuntein kuinka paljon olen laihtunut. Tosin löytyyhän musta se masokistinenkin puoli. Rakastan sitä tunnetta kun meinaan kaatua tajuttomana syömättömyyden takia. 

Nyt pidän suuni kiinni ja menen rääkkäämään vatsalihaksiani. 

BMI 19.37

Kuvaa tän hetkisestä tilanteesta:

Syöminen sinänsä ei ahdista, vituttaa vain. Eilen annoin itselleni luvan syödä kunnolla koska olin päässyt alle 60 kilon. Ja sitähän mä olen odottanut viimeiset puoltoista vuotta. Oli siis kai ihan ansaitut hesemätöt ja pitsat ja jäätelöt ja suklaat jne. Tänään paino olikin sitten 60 kiloa mutta ei se haittaa koska syömättömyys on helppoa ja siten saan painon äkkiä alas. Tässäpä on vain yksi ongelma. Kun mä syön, kaikki on helvetin hyvin, mua ei ahdista ja oon onnellinen ja mulla on energiaa tehdä vaikka mitä ja pitää hauskaa. Mutta sitten kun en syö ja laihdun helposti ja nopeasti, mutta yhtä nopeasti kun paino tippuu ja ruuan määrä vähenee, ahdistus kasvaa. Mua ei ole pitkään aikaan oikeastaan ahdistanut, mutta täällä laitoksessa ahdistus on melkein sietämätöntä ja mikä pahinta, päivittäistä. 

Kysymys kuuluu: onko laihuus tän kaiken arvoista? 

Mä tiedän jo vastauksen. Ei todellakaan. Tää ahdistus on sietämätöntä mutta mä haluan olla laiha, eikä mua yleensä edes oikein huvittaisikaan syödä. En haluaisi tehdä mitään. Nytkin tahdon vain käpertyä peiton alle ja itkeä mutta en tahdo kenenkään huomaavan. 

Paska juttu tässä on se että vaikka tiedän etten hyödy tästä paskasta mitään muuta kuin se että jee olen laiha jippikaivitunjee, en mä osaa lopettaa. Enkä mä halua. En kestä ahdistusta, mutta sitten kun se katoaa hetkeksi haluankin sen takaisin. 

Pretty girls don't eat

Kävin äsken terveydenhoitajalla tuon kyljessä olevan viillon takia. Hänenkin mielestään vanhempani ovat idiootteja kun veivät multa kaikki vapaudet. Puhelin vietiin, samoin tietokone sekä vapaus nähdä ystäviä vapaa-aikana tai ylipäänsä pitää sosiaalista elämääni yllä. Hän kyseli mikä minussa on muuttunut sitten viime näkemän, kysyi hiustenväristä ja laihtumisesta. Kyllä, hiukset on lyhentynyt noin 40 sentillä ja väri on vaihtunut radikaalisti. Painokin on tippunut reilu viisi kiloa. Samalla kun kävin terveydenhoitajalla hän kertoi että perjantaina mulla olisi terveystarkastus. Se tarkoittaa sitä että mulla on muutama päivä aikaa saada neljä kiloa painoa pois. Tahdon vaa'an näyttävän alle 60 kiloa kun minut punnitaan. Luku ei vaan saa olla yli 60.Taidan repäistä tähän väliin parin päivän paaston. PAKKO päästä alle 60.

Aamupaino 63.2

"Hell is empty. All the devils are here"

Tämän mä saan aikaiseksi. 

Mutta haluaisin saada aikaan isompia jälkiä, enemmän verta, enemmän kipua.

Ja ei, mulle ei todellakaan riitä se että saan kroppani täyteen arpia. Tahdon myös olla laiha. Todella laiha.

Huomaan nauravani omalle hulluudelleni. Kuka nyt haluaisi oikeasti olla sekaisin ja huonossa kunnossa? 

Minä.