It only hurt a bit, I still feel like shit

Feeling so easy

Olin jo unohtanut kuinka helppo tää alku on. En edes ajattele syömistä. Kaikkialla väitetään että huonosti nukuttu yö lisää ahmimishimoja, mutta mulla se on aina toiminut päinvastoin. Oon niin väsynyt etten jaksa edes ajatella ruokaa. Käyn röökillä, juon kahvia tai teetä ja koomaan huoneessani. Helppoa kuin mikä. 

Toinen vaihtoehto tähän on se että lääkitystä vähennettiin. Syön ketipinoria enää vain hyvin harvoin, silloinkin vain puolet 25mg pilleristä. Absenorit on myös pienempänä määränä menossa mukana, mutta vielä toistaiseksi seronil jatkuu samaa rataa kuin viimeiset kolme vuotta. Hassua että mä olen kolme, anteeksi, kohta neljä vuotta syönyt mielialalääkkeitä. Millainenkohan mä olisin jollen olisi aloittanut? Olisiko asiat paremmin vai huonommin, ajattelisinko selkeämmin... No, sitä mä en kai saa koskaan tietää sillä vaikka lopettaisinkin kaikki lääkkeet mun olotila on aina verrattavissa siihen miltä musta tuntui "silloin ennen". Eli kun vedin lääkkeitä. Tosin olisinko mä edes hengissä enää jos en olisi aloittanut lääkkeitä? Pakko myöntää että ne oli hyvä apu silloin joskus, mutta paska homma tässä on se että niistä jää pahasti riippuvaiseksi. Olotila heikkenee heti kun lääkkeitä alkaa vähentää, eikä se mulla ainakaan ole missään vaiheessa palannut siihen "normaaliin" tilaan. Vaikka mulla käsitys normaalista onkin varmaan se millainen olen lääkkeiden vaikutuksen alaisena. 

Ehkä 70kg ja 63kg

elokuu 2013 58-59kg

13.12.2013 ei tarkkaa tietoa painosta, villi veikkaus olisi varmaan jotain 64-66kg

Juuh, vanhojen kuvien katselu saa monia tunteita heräämään. Toisaalta mä olen onnellinen verratessani itseäni noihin, mutta toisaalta taas.... Olin hirmuisen pieni viime vuonna. Tän hetkinen tavoite on aika horjuva, sellainen "ihan sama mitä vaaka näyttää kunhan ei päälle 60". 

Ajattelin muuttaa hiukan tän blogin suuntaa. Jossain vaiheessa oli tarkoitus poistaa koko paska, mutta mulla on niin kova tarve kirjoittaa ja kuvien avulla seurata muutosta että on pakko jatkaa. Enkä jaksaisi väsätä taas uutta blogia. Nyt kun tavoitteena on viiltelyn vähentäminen/lopettaminen, en pahemmin keskity enää siihen (kai), vaan enemmänkin asioihin jotka on tällä hetkellä enemmän mielessä. Esim. nyt tää pieni painonpudotus. Tänne blogiin on helppo laittaa vähänniinkuin itselleni muistiin painoja ja päivämääriä, selkeyttää ajatustenkulkua enkä ahdistu niin helposti. Kyllä täältä silti löytyy vielä paljon sitä samaa paskaa kuin ennenkin, mutta sen lisäksi on enemmän näitä kuvia projektista ja miten se sujuu. Enemmän numeroita täällä ainakin tulee näkymään.

Yksi asia enää, sitten olen taas hetken hiljaa. Mua ei kiinnosta teidän mielipiteet siitä kuinka kamalaa ja väärin tää on, oma keho omat säännöt, vai? Tiedän ettei tää välttämättä oo tervettä (tai ainakaan tuu olemaan) joten sitä ei tarvitse mulle enää erikseen kertoa. Kiitos ja hyvää yötä.

Aamupaino tänään 65.5kg, 

BMI 21.15

Big mistake

Sosiaalisten tilanteiden pelko.. Eilisen vapaapäivän takia elän maanantaissa ja menin äsken jollekin tunnille vaikka mulla on hypäri. Hävettää nyt jälkeenpäin, miten mä voinkaan olla niin saatanan typerä? Ahdistus.

Syöminen on riistäytynyt käsistä, samoin viiltely. Viiltely mua ei haittaa, on vaan mukavaa lisätä todisteita eletystä elämästä kroppaani, tosin ei kai tätä voi oikein elämiseksi enää kutsua. Syöminen on se joka mua häiritsee. Paino ihan saatanasti liikaa.

Yritän löytää kadonneen laihdutusmotivaation tämän kuvan avulla. Noi jalat....... Niistä saisi ottaa viisi kiloa pois kummastakin, ei haittaisi yhtään. Muuten alankin olla pikkuhiljaa tyytyväinen. Ehkä. Tajusin etten voi enää hajottaa reisiäni tuon pahemmin, koska kuukauden päästä mulla pitäisi olla päällä mekko siskon ylppärijuhlien takia enkä usko että sukulaiset katsoisivat kovin hyvällä jos jalkani ovat täynnä itsetuhon merkkejä. Täytyy tyytyä rikkomaan kylkeäni. Siinä kun on vielä tilaa ihanan kamalille syville jäljille.

Ajatukset ei kulje, lähden tupakalle ja kauppaan. Ostoslistalla uusi mattoveitsi.

Fiilis nyt: 

won't anybody here just let me disappear?

Ei jumalauta. Ellen olisi näin saatanan lihava, olisi tänään tapahtunut ihmeitä S:n kanssa. Älytön läskiahdistus koko illan. Kaikki olis ollut ihan saatanan täydellistä ilman ylimääräisiä 500 kaloria, jotka tuli alkoholista ja sai mun fiiliksen nousemaan kattoon mutta samoin teki ahdistus.

Heti kun astuin autosta ulos ja kävelin pari metriä autolta kotiovelle se iski: älytön tarve viiltää käsivarret ihan saatanan hajalle. Melkein juoksin sisälle ja revin paidan hihoja ylös samalla kun etsin veistä huoneestani. Veitsestä ei ollut mihinkään, sain yhden mainitsemisen arvoisen viillon tehtyä, ja sekin on aika säälittävä. Ei helvetti, mä olen säälittävä.

Nyt suunnittelen paahtoleipään tukehtumista. Ajattelin pitää yksityiset ruokaorgiat ja tappaa itseni ruuan määrään. Tosin täällä ei ole mitään syötävää. Tahdon takaisin S:n luo juomaan lisää kaljaa ja naimaan aivot hajalle.

Äärimmäisen sekava teksti, syytän siitä alkoholia. Tähän väliin on silti hyvä lisätä vielä kuva itsestäni, ja tiedän että kiroan itseni alimpaan helvettiin kun selviän vähän ja tajuan mitä olen tehnyt, mutta se on sen ajan murhe. Ette ainakaan voi tulla väittämään ettäkö olisin muka sopivan kokoinen tai niin hirveän laiha. Hyi helvetti. Itkettää jo pelkkä kuvan katsominen, yrittäkääpä kuvitella miltä tuntuu näyttää tältä oikeasti.

S:n sanat kaikuu pään sisällä. "Sä olet ihan älyttömän kaunis". Vitut, älä valehtele päin naamaani kiitos.

I hurt myself so that others can't.

VAROITUS! POSTAUS SISÄLTÄÄ VERISIÄ KUVIA. PAINU VITTUUN JOS OLET VAIKUTUKSILLE ALTIS!

Myönnän olevani täysin sekaisin. Pidän kuvista joissa on haavoja ja verta. Ja laihoja tyttöjä. Alla olevassa kuvassa on säälittävän pieniä haavoja, liikaa verta ja aivan liian paljon läskiä. Hyi helvetti. Jep minun reitenihän se siinä. 

Voisin oksentaa reiteni koon takia.

Ja kappas, terä hyökkäsi myös oikean käsivarren kimppuun..

....Samaten vasempaan käsivarteen sekä vyötärölle, mutta kuvat saavat nyt riittää. Nyt jokaisessa haavassa tuntuu sykkivä kipu enkä ole varma pidänkö siitä vai en. Ja tästä taas nähdään kuinka sekaisin tämä maailma on. Laitoin yllä olevat kuvat tumblriini ja sain 10 seuraajaa lisää parissa minuutissa.

Ainakin sain edes yhden vähän syvemmän haavan aikaan. Tästä tää taas lähtee, kohta ei ole ongelma eikä mikään tehdä suuria ja syviä haavoja. Tai no, onhan se kai aika suurikin ongelma, mutta you got my point.

Anteeksi sekava teksti. Olen itsekin vähän sekaisin nyt.

"I bet you got some crazy stuff in that messed up little mind of yours"

"Kipu ei koskaan lakkaa, se vaan kytee ja kasvaa

Tappaa kaiken ilon ja jättää tuskan ainoastaan

Oli aikoi jolloin mietin kantsisko vain hukkuu hankeen

Hankkiutua eroon muista vai viiltää ranteet"

Stabi - Ei koskaan

Elokuu 2010

Kesäkuu 2011

Toukokuu 2011

Heinäkuu 2012

Syyskuu 2012

Lokakuu 2012

Lokakuu 2012

Marraskuu 2012

Marraskuu 2012

Joulukuu 2012

Joulukuu 2012

Tammikuu 2013

Mun oli tarkotus kertoa jokaisesta kuvasta vähäsen, mutta näiden muokkaamiseen ja bloggerin kanssa tappelemiseen meni niin paljon aikaa että keskityn mielummin lihaskuntoon koska söin tänään ihan liikaa (kiitos vain ketipinorit ja L, joka osti väkisin niitä myslipatukoita..) ja pitää saada kulutettua kaikki pois etten paisu ja ole taas samankokoinen kuin viime vuoden kesällä. Hyi. Ja kyllä, siellä on vissiin väärässä järjestyksessä jotain mutta blogger(kin) vihaa minua joten annan niiden olla.

Ps. Saa kommentoida. Olisin oikein kiinnostunut kuulemaan teidän mielipiteitä kuvista.