Being a person is getting too complicated

Laitostädit alkaa huolestua mun syömisistä. Tappelin vastaan aamupalalla kun mut meinattiin pakottaa syömään jotain. Suostuin juomaan vain kahvia. Sain käydä vaa'alla ja ohjaaja oli hirveän kiinnostunut mun painosta. 61.9 kiloa. Ohjaaja kysyi paljonko on tippunut. Vastasin hiljaa että 14 kiloa. Ohjaajan ilme oli näkemisen arvoinen.

Nyt on perjantai, tiistaina revin itseni terällä paskaksi oikein kunnolla, keskiviikkona join viinaa ja tulin päihtyneenä laitokseen, eilen heitin mukillisen teetä ohjaajan päälle, poltin röökiä huoneessani ja yllätysyllätys! kiinni jäin. Tänään aion juoda pääni täyteen ja polttaa keuhkot mustiksi. Laitokseen pitäisi palata heti koulun jälkeen, mutta tämän fysiikan tunnin jälkeen saan pullon likööriä ja vitusti röökiä joten skippaan matikan tunnin ja lähden ryyppäämään jonnekin yksin. Tänään ei vaan kiinnosta olla kunnolla. 

Ehkä mä käynkin ostamassa terän ja viillän tänään kun olen sopivasti humalassa.

Ei auta ruoka nälkään eikä väsymys taltu levossa

Kerroin sille jätkälle jota pidin niiiiin täydellisenä, että mulla oli ollut huono yö ja olin viiltänyt ja että asiat alkaa mennä taas huonosti. Vastaus oli pettymyksen, huolen ja vihan sekainen. Lopulta tultiin tulokseen että tästä ei tuu mitään koska mä olen liian itsetuhoinen, eikä se halua joka hetki miettiä olenko jossain vetämässä ranteita auki ja tuleeko sille sellainen puhelu jossa kerron että sain juuri valtimon paskaksi ja varmaan kuolen kohta. Ymmärrän pointin kyllä, mutta silti menin paskaksi asiasta. Se vielä sanoi että "tästä olisi joskus voinut tulla jotain oikeesti vakavaa", kiva hei, kiitos tiedosta nyt kun toivotetaan toisillemme hyvää loppuelämää tekohymyjen kanssa. Lähdin keskustelun jälkeen kavereille ja pistettiin simpsonit pyörimään ja mä sain juoda viinapullon pohjat joista sain aikaan mukavan humalan. Avauduin ja itkin mutta lopulta jo nauroin kaikelle ja meillä oli oikeastaan hauska ilta, loppujen lopuksi. Heikkona hetkenä annoin periksi ja söin vähän, vaikken koko päivänä ollut syönyt mitään. Kävin oksentamassa syömäni ruuat, loppu hyvin kaikki hyvin, eikö? Laitokseen palatessa yövuorolainen näki heti että kaikki ei ole okei ja tuli hetken päästä oven taakse alkometrin kanssa. Sehän näytti vielä nätisti 0.37. Kyseinen ohjaaja on mun mielestä täällä paras, ja sille on helppo avautua jne, vaikken yleensä osaa puhua miespuolisille mistään. Tän kanssa kuitenkin juttelin tunnin ajan ja osasin jopa kuvailla sitä tunnetta mikä viiltämisestä seuraa. Avauduin lähes kaikesta. Huom, lähes. Meinasin puhua syömisestäkin mutten tahdo muiden puuttuvan asiaan, joten pidin pääni kiinni. Tänään on ollut hyvä päivä, salaatti, light juomat sekä kahvi ja tee on ainoat mitä olen suuhuni pistänyt tänään. Kylkiluut näkyy peilistä mukavasti. Vittu tästä tuli kamalan huonosti kirjoitettu teksti mutta ei ole aikaa parempaan, anteeksi siitä.

Vielä tunnen suurta vihaa, mutten muista ketä kohtaan

Veistä haavassa kääntäisin pelkästään siksi miltä se tuntuu. 

Jotakin on pahasti rikki, ja minä olen yksinkertainen.

Enkä tiedä miten sen voisi ehjäksi saada.

Pelkään että ohjaajat huomaavat mun veriset kädet ennen kuin ehdin pestä kuivuneen veren pois. Viime yö oli kamala. Neljä tuntia unta, kolme tuntia ennen sitä yksinäistä ja omakätistä pahoinpitelyä ja käsien brutaalia raiskaamista terällä. Jossain vaiheessa olin viiltänyt niin syvälle käteeni etten tuntenut enää mitään. Leikkelin pieniä palasia samasta kohdasta koko ajan tehden haavasta syvempää ja syvempää, aina vain syvempää. Mikään ei riittänyt mulle. Osuin johonkin verisuoneen sillä jossain vaiheessa verentulo ei meinannut lakata ollenkaan.

"Mitä vittua?" Kysyn itseltäni... Tän piti olla jo hallinnassa, mutta olen viime aikoina puhunut asiasta niin paljon yhden läheisen ihmisen kanssa että en muuta oikeastaan mietikään kuin viiltämistä.

She wants to go home

Koti on nykyään mulle todella hassu käsite. Tää laitos ei ole mun koti, vaikka sellaisena se toimiikin vielä seuraavat puoli vuotta. Myöskään se talo jossa asuin melkein koko ikäni ei ole mun koti enää. Mun koko perhe puhuu että tää laitos on mun koti. Mutta ei se ole. Vaikka onkin. Koti on paikka jossa on hyvä olla. Kai mä sitten olen koditon kun mulla ei ole hyvä olla missään.

Paha olo näkyy taas ulospäin jos joku vaivautuisi katsomaan. Se näkyy tavassa jolla liikun. Kävelen varoen sillä tuoreet viillot reisissä tekevät kipeää ja varon jatkuvasti ettei hiha nouse liian ylös paljastaen uudet naarmut. Nimenomaan naarmut. Musta on taas tullut säälittävä, en saa aikaan syviä jälkiä. Tänään hajotin sheiverini jotta voin viiltää kun kavereilta "lainatusta" puukosta ei ollut mihinkään. Laitostädit eivät edes huomanneet että siitä puuttuu yksi terä ja mulla on kiire huoneeseeni sillä tunnen miten veri valuu jalkaa pitkin.

Aloin tänään taas piilottaa ketipinoreita. Olen syönyt aivan liikaa niiden aloittamisen jälkeen ja sille tulee stoppi nyt. Huomenna mennään pelkällä teellä, kahvilla ja tupakalla. Ja vittu vaikka tahdonvoimalla jos ei muuta löydy.

Reidet on kipeät, en ikinä opi. En tälläkään kertaa, lopetan kirjoittamisen nyt ja vietän laatuaikaa teräni kanssa.

Nothing left to lose

Onnellisuus on jännä käsite. Se ei vaan sovi yhteen mun persoonallisuuden kanssa. Mulla on ollut jännän sekava olo lähiaikoina. En osaa selittää sitä, se vain on sellainen normaali olotila (mulle) mutta tiedän että mun ei kuuluisi tuntea mitä tunnen. Sekavaa. Onnea se ei ole, eikä suruakaan. Eikä varmaan oikein mitään mille löytyy ihan oikea suomenkielinen sana. En vain osaa selittää. Yhtäkkiä olen suht iloinen ja nauran mutta sekunnin sadasosassa syöksyn johonkin omaan tilaan ja sekoan. Mutta se sekavuus ei näy ulospäin ellei vierestä seuraa ihminen joka tuntee mut niin hyvin että osaa tulkita yhtäkkisen vaikenemisen sekoamiseksi. Mitä vittua mä yritän selittää, pää ei toimi kun huoneessa haisee vasta poltettu rööki, märkä pyykki ja hajuvesi. Huomenna äidinkielen koe enkä ole valmistautunut ollenkaan. Ei kiinnosta. Voisin vain skipata sen kuten tämänkin päivän kokeen. Haluan seota mutta normalisoitua, kuolla mutta elää.

Mä en tiedä enää kuka olen. Olisi jollain tavalla hienoa seurata omaa elämää ulkopuolisen silmin. Tosin ahdistuisin kun todennäköisesti näkisin kuinka vääränlainen olen. Haluan juoda itseni humalaan, polttaa tupakkaa rauhassa kuunnellen nirvanaa ja viiltäen käsiä auki. Se olisi hyvä tapa viettää tämäkin yö. Vihaan syksyä, silloin sekopääminä ottaa vallan ja normiminä piiloutuu sitä sillä se pelkää sekopääminää. Ei siinä mitään, mäkin pelkään ajatuksiani.

Joskus tuntuu siltä kuin mussa olisi monta eri ihmistä. Joskus olen se kiltti tyttö joka yrittää miellyttää kaikkia, toisinaan vihaan itseäni niin paljon että teen mitä vain tuhotakseni itseni, ja joskus olen se kusipäämulkku joka haistattaa vitut maailmalle joka on kohdellut mua kaltoin. Tosin kusipää aikojen jälkeen tajuan että ansaitsen kaiken paskan jota sataa niskaan ja hukkaan kaikki minut, ja jäljellä on vain kuori siitä tytöstä joka robottimaisesti tottelee nimeäni.

Mä olen kateellinen parhaan ystäväni poikaystävälle. Olen viettänyt lähes koko päivän kaverin poikaystävällä hänen isänsä ja tottakai parhaan ystäväni kanssa. Poikaystävän isä kertoo mitä tapahtui poikaystävän ollessa pieni, kuinka monen tuhannen euron edestä tavaraa meni paskaksi pojan tehdessä puolivoltteja olohuoneessa. Kitara sinne, telkkari tänne... Juuri maalatun auton pinta paskaksi pojan halutessa auttaa talvella jäiden pois raaputtamisessa.  Pojan isä ei huutanut, ei korottanut ääntään, pyysi vain pojan olla varovaisempi seuraavalla kerralla, hyväähän se vain tarkoitti. Olen kateellinen, koska aivan sama kuinka helvetin hyväntahtoisia tekoni pienenä (ja edelleen) olisivat, jos teen jotakin väärin saan järkyttävät huudot isältä koska en ikinä tee mitään oikein. Lävistyksetkin olen ottanut kuulemma vain vittuillakseni hänelle, samaten viiltely.. Olen varma, että jos isä olisi reagoinut eri tavalla edes joskus, olisin oppinut että kaikki mitä teen ei ole väärin, ja hetkittäinen sanoinkuvamaton viha isää kohtaan olisi olematon. Mutta ei, joskus käpy palaa niin pahasti etten taas tiedä miten päin olisin kun joko hypin seinillä tai itken itseäni uneen kun olen taas ollut niin huono ihminen. Nyt tajuan kuinka paljon arvostaisin sitä että pienenä vahinkoihini ei olisi reagoitu tuolla tavalla. Helvetti. Hiukan menin hiljaiseksi kun poikaystävän isä selitti hymyssä suin pojan tekosia ja vahinkoja, samalla muistaen kuinka suuret huudot sain omalta isältäni kun leikin siskojen kanssa olohuoneen kivipöydällä (joka sitäpaitsi oli isänkin mielestä helvetin ruma, se oli siinä vain siitä syystä että se oli lahja äidin isältä) ja nousin seisomaan sille ja pöytä sanoi riksraks ja halkesi kahtia. Helvetti sitä huudon määrää; "Pitääkö hakea tuo nahkavyö ja lyödä pari kertaa että opit olemaan?!"

Huh, kamala purkautuminen, en jaksa edes lukea tätä läpi koska toteaisin että olen sekopää ja poistaisin koko blogin joten antaa tämän nyt olla.

Kirjoitin vähän aikaa sitten tekstin jossa valitin sitä miten rinnat pienenee laihtuessa. Sain siihen muutaman kommentin joissa oli hiukan negatiivinen sävy. Ajattelin nyt yrittää selventää asiani pointtia. Se jätkä kenestä puhuin tekstissä, ei ole naisessa kiinnostunut vain ulkonäöstä ja siitä mitä vaatteiden alta löytyy, sen todistin jo viikonloppuna. Keskustelin hänen kanssaan siitä millainen olisi täydellinen nainen ja vastaukseen sisältyi kivat tissit ja hyvä perse. Eli aika lailla jokaisen miehen perus vastaus, olettaisin. "Haluutko oikeesti olla sellasen miehen kanssa kenelle on tärkeintä tissit ja perse?" Ei, en halua. Ja ne eivät ole tärkein asia sille. Tärkein asia on nimenomaan persoonallisuus, ei ulkonäkö, vaikka onhan silläkin vähän osuutta asiaan. Ja inisin laihdutuksesta ja tissien katoamistempusta sen takia, että vaikka olisinkin laiha, tahdon silti edes jollain tasolla muistuttaa naista, en pikkupoikaa. Ja nämä nykyiset rinnat on oikein mukavat vaikka vähän pienet ovatkin (A). Pointti vaan on se että en tahdo jo valmiiksi pienten rintojeni katoavan täysin. Toivottavasti tämä selvensi hiukan. h

Dreams come slow and they go so fast

En tiennyt että ihmistä voi ikävöidä näin paljon. Taisin jättää osan itsestäni täydellisen miehen viereen kun jouduin nousemaan sängystä ja palaamaan karkureissultani tänne laitokseen. Jätin sinne kaiken onnellisuuden ja hyvän olon, sillä täällä en tunne muuta kuin vihaa, surua ja ikävää.

Please stay as long as you need....

Koskaan ennen kukaan ei ole sanonut mun olevan kaunis niin että olen juuri pyörinyt sängyssä kuusi tuntia saamatta unta, hiukset sekaisin, edellisen illan meikit kasvoilla ja pienessä laskuhumalassa. Eilen kuitenkin kävi niin ja olen vieläkin hämilläni. Eilen tunsin niin paljon iloa ja hyvin sekalaisia tunteita. Käytin varmaankin pienen tunneosion asivoistani tyhjäksi sillä, ja nyt täytyy taas ladata akkuja että jaksan tuntea jotain. Sillä tämä ilta on mennyt aika tunnottomissa merkeissä. Ja väsyneissä, nyt kun sain ketipinorit taas muun lääkityksen rinnalle. Mutta mulla oli mahtava vuorokausi täydellisen ihmisen kanssa, and I fell for him, hard. Toivottavasti saan asiat sujumaan hyvin nyt tästä eteenpäin. Anteeksi lyhyt teksti... Aivot eivät todellakaan toimi kun kestää tottua taas ketipinoreihin. Oikosulku... Öitä. 

I've been dead for too long.

Teitä lukijoita on jo 77, millä vitun järjellä mun ininä kiinnostaa niin montaa? Mitä helvettiä oikeesti? En saa tätä mahtumaan paksuun kallooni. Tosin vitutusmittari on jo räjähtänyt kaikesta mahdollisesta joten väliäkö tuolla. Ahdistaa ja VITUTTAA syystä että vitun laitos. En enää osaa hillitä itseäni, ja koko ajan tekisi mieli hakata päätä seinään ja heittää tavaroita seinille. En tiedä mikä helvetti muhun on iskenyt, sillä koskaan ennen en ole halunnut rikkoa muuta kuin itseäni. Nyt haluan rikkoa KAIKEN. Mukaanlukien itseni.

Haluan eroon lääkkeistä, haluan eroon kaikesta. Oikeastaan lähinnä itsestäni. Tällä hetkellä keksin miljoona eri tapaa päästä hengestäni tai vain kadota jonnekin. Huomenna karkaan täydellisyyden luokse. Mitäköhän siitäkin tulee... No, ainakin mulla on mukana alkoholia ja tupakkaa, eli jos täydellisyys ei olekaan niin täydellinen voin aina toki vetää pään täyteen alkoholilla ja löytää itseni vaikka.....kuolleena :)